Vaadimme Heidi Hautalan eroa

Jätkäsaaren Lyhty ry./ Ari Söderlund

/ #36 Poliitiikot tekevät syrjäytettyjä! Hävetkää! OSA 1.

17.03.2013 14:31

Jyrki Kataisen tarkoitus onkin pelastaa vain EU:n pankit, ei suomen köyhiä ja todennäköisesti itse hyötyä myös Kreikan ja Kyproksen rikollisella rahanpesulla. Voimme vahvasti epäillä suurta järjestelmällistä korruptiota, jolla peitetään rikollinen raha pois.
Suomi ei ole enää mikään hyvinvointivaltio, hyvin kaukana siitä. Sosiaaliturvamme on edelleen 70 -luvun tasolla, millä hädin tuskin tulee enää toimeen.
Kokoomus on ollut liian kauan vallassa. He ovat saaneet kahdenkymmenen vuoden aikana asuntomarkkinat ja maan asiat sekaisin, vuokra keinottelulla saaneet asuntojen vuokrat aivan pilviin, eikä köyhillä ja heikoimmalla kansalaisella ole enää varaa kohta asua pääkaupunkiseudulla, varsinkaan yksinasuvilla ja lapsiperheillä.
Työssä käyvät pienipalkkaiset ihmiset näkevät jo nyt hyvinvointivaltiossamme myös nälkää. Leipäjonot ovat kasvaneet vuosien varrella, moninkertaiseksi.
Yhdistyksemme tarkoituksena oli alkaa jakamaan alle köyhyysrajan eläville Helsinkiläisille kauppojen lahjoittamia viimeinen myyntipäivä olevia elintarvikkeita. Jopa noin 72 % kauppojen elintarvikkeista päätyy Suomessa suoraan kaatopaikoille, silti kaupat lisäävät hävikin suoraan kuluttaja hintoihin ja köyhä ihminen sen kumminkin joutuu maksamaa ruokalaskussaan.
Kerronpas teille nyt tosi tarinan yhdistyksestämme minkä Helsingin kunnallispoliitikot, virkamiehet ja jopa Piispa, ministeri ja sosiaaliviranomaiset saivat syrjäytettyä yhteiskunnastamme!
Tiedusteltiin ensin Helsingin kaupungilta toimitiloja toimintaan, sosiaalivirastosta sosiaaliasemapäällikkö Kerttu Nurmelta ja kehotti perustamaan heti virallisen yhdistyksen rahoituksen saamiseksi, hän neuvoi hanketta voisi rahoittaa myös Helsingin kaupungin oma Terve –ja turvallinen kaupunkivaltuuskunta, kun olette ensin perustaneet virallisen rekisteröidyn yhdistyksen sitä varten. Meille heti vastattiin, toimitilat voisi varmaankin löytyä mielekkääseen sosiaaliseen toimintaan myös Helsingin kaupungilta.
Sosiaalivirastosta luvattiin että ottavat yhteyttä teihin Terve ja turvaton kaupunkivaltuuskunnasta ja hanke etenee kyllä siten hyvin eteenpäin! Kuinkas ollakaan, kului miltei vuosi, mitään ei tapahtunut, paitsi yhdistys saatiin yhdistysrekisteriin, pidettiin kokouksia, haaveiltiin leivän tuoksusta aivan turhaan.Aikaa vaan kului, ei edes puhelin soittoa eikä sosiaalivirastosta edes vastattu soittopyyntöihin kun soitimme sinne.
Tehtiin yhdistyksellemme, säänöt, talousarviot, toimintasuunnitelmat, avattiin pankkitili ja yms, tehtiin toistakymmentä avustus hakemusta, kyselyä mm. Euroopan sosiaali- – terveysrahastosta, Raha-automaattiyhdistystä aina Opetusministeriöön saakka ja pyydettiin ja rukoiltiin useaan otteeseen yhteistyötä ja avustusta jopa omasta seurakunnastamme sekä Seurakunta yhtymästä, mutta tuloksesta. Luulimme edes seurakunnan lähtevän mukaan mielekkääseen toimintaan, auttamaan yhteistyössä heikompi-osaisia ja köyhiä.
Sitten ajattelimme lobbata hankkeemme suojelijaksi sosiaali- -oja terveys ministeri Tuula Haataista. Me hölmöt menimme auttamaan häntä eduskuntavaalityössä, kiersimme torit ja turut lumituiskussa ja teimme kalliit ja todella hienot banderollit jopa ilmaiseksi ”Tuula 58 heikoimman puolella” siinä toivossa että hän olisi nimellisesti hankkeemme suojelijan, ja voisi olla vaikutusvaltaa muihin tahoin kun hän oli sentään istuva sosiaaliministeri.
Hankimme pääpunaisena hänelle ääniä ja hän pääsikin hyvällä äänimäärällä eduskuntaan. Kuinkas ollakaan hän erosi yllättäen kansanedustajan tehtävistä kun tajusi olevansa heikoimman puolella, ihan mitä olimme hänelle kirjoittaneet banderolliin ja siirtyi yhteen suureenkorruption päämajaan, Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajaksi.
Kuinkas ollakaan miltei heti, hän ilmoitti sihteerinsä välityksellä sähköpostitse vaan, ettei ole missään tekemisissä yhdistyksemme kanssa. Siten hän jätti heikoimmat ja köyhät kuin vanhan lapasen takan nurkkaan. Teimme siinä todellakin pahan virheemme - politiikkaan ei saisi lainkaan sotkeutua jos on köyhällä nälkä, vaikka on lupa syödä!
Se sosiaaliministeristä joka syrjäytti ensin syrjäytetyt ja sosiaalisen ja mielekkään toiminnan ja teki monta tuhatta nälkäistä suuta HELSINKIIN! JATKUU..