SYNNÄRISTÄ EI LUOVUTA
äippä Vieras |
/ #5 Ouluun menisin uudestaan05.03.2011 12:22Itse olen synnyttänyt sekä kemissä että oulussa ja mieluusti menisin ouluun uudestaan synnyttämään jos tulee sellainen tilanne :) siellä on modernimmat sekä mukavammat synnytys salit ja siellä työntekijät todellakin ovat inhimillisempiä kuin kemissä. Oulussa tunsin oloni paljon turvallisemmaksi itseni ja lapseni kannalta kuin kemissä jossa lääkäriä tai hoitajia joutu odottamaan ja yksin piti salissa silloin kärsiä ja tuntui että kukaan ei kuuntele vaikka huusin ja pimputin kelloa, oulussa taas oli koko synnytyksen ajan hoitaja vierellä eikä lähtenyt huitelee omille teilleen, kyllä kai tuo onnistuin kemissäkin jos sinne palkattais enemmän väkeä kun siellä vaan sain kuulla sen että "meillä on täällä muitakin synnyttäjiä niin ei me joudeta sua täällä vahtimaan". tuo oli aika törkeästi sanottu kivusta kärsivälle naiselle joka synnytti sillä hetkellä. Ja kyllä mie ymmärrän että matka on aika pitkä eikä kaikilla ole mahdollisuutta kulkea sinne asti, mutta kannattaa tarkkaan miettiä asiaa lasten ja oman hyvinvoinnin kannalta, haluaako saada huonoa palvelua ja pelkoa synnytykseen mukaan vai turvallisuuden tunnetta ja ihanaa hoitohenkilökuntaa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "SYNNÄRISTÄ EI LUOVUTA" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1900 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18011 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
837 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1123 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1295 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
605 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
472 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
447 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
449 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
263 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1789 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
597 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
752 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12788 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6362 Luotu: 29.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1451 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.