Oulun tulee luopua Kallioparkista
Pekka Södervall Oulu |
/ #7 Heikki Mattilalle ja muille21.12.2007 09:55Heikki: Niin varmasti kävelet ja hienoa, että siitä nautit niin kuin pitääkin. Miksi kävelet? Ehkäpä asut Heinäpäässä? Vai tuletko esimerkiksi Haukiputaalta Oulun keskustaan ostoksille ja jätät autosi Heinäpäähän? Ilmeisesti meni hieman ohi mitä tarkoitin? Ja "harvassa" tarkoittaa sitä, että varmasti jotkut ostosreissuillaankin kauempaa keskustaan kävelevät, mutta selkeätä vähemmistöä edustavat. Mika Hiltunen: Miksiköhän "köyhillä" tuntuu olevan varaa pysäköidä 1-vyöhykkeen kadunvarsipaikoille tai Stockmannin parkkihalliin? Jopa Scandicin parkkihalliin pysäköidään varsin runsaasti vaikka on em. kalliimpi. Miksi lie? Miksi haluat pitää Oulun muista suunnilleen samankokoisista kotimaisista kaupungeista jälkeenjääneenä maalaiskylänä? Nopeiten kasvavaa aluetta taidetaan vieläkin olla, kuudenneksi suurin kaupunkikin Oulu lienee? Verorahoilla? Oulun Kaupungin Teknisen Keskuksen KEKE ohjelmassa sanotaan: "Kallioparkki rahoitetaan tonttien autopaikkasopimusten mukaisten autopaikkojen toteuttamisesta saatavilla tuloilla, jotka ovat noin 22 milj. euroa. Loput investoinneista rahoitetaan Autotorin ja Autonummen pysäköintitaloille varattujen tonttien myyntituloilla." Robert Brantberg: Raitiovaunut? Paikallisjunaliikenne? Oletkohan ottanut selvää mitä sellaisen järjestäminen maksaa? Meillähän on jo kohtuudella toimiva linja-autoliikenne. Muutama raitiovaunu tai 1-2 paikallisjunalinjaa tuskin paljon asiaa muuttaisi. Raitiovaunut maksavat n. 1,6-2,5 mil. euroa kappaleelta eikä taitaisi yksi tai kaksi riittää? Paikallisjunat ovat 5,9 milj. euroa kappale. Lisäksi tulisivat raiteiden rakennuskustannukset, jos näin yksinkertaistetaan ja unohdetaan muut kulut. Radan pohja, bussikatu tai bussikaistat: 3 Meur / km. Valmiille kadulle rakennettu 2-raiteinen rata: 1,5–3 Meur / km, Maastoon rakennettu 2-raiteinen rata: 4–7 Meur / km. Pysäkkikoroke ja katos: 60.000 eur / kpl. Varikko: 20 Meur / kpl Yllä mainittuja lukuja voi tutkailla: http://www.kaupunkiliikenne.net/hintoja.htm |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Oulun tulee luopua Kallioparkista " tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18164 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1179 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1925 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
93 Luotu: 16.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10488 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.