Ranuan kunta myymässä kyläkoulua 3 eurolla

kuntalainen, koululaisten äiti

/ #36 Muuten hyvä, mutta

19.06.2013 07:46

Todella hyvä, että kunta antaa tilat kylille. Mutta, kun Ranualla on tilanne se, että keskustan ala-aste, jonne lopulta koko kunnan lapset tulevat kouluun, vaatii kovasti korjaamista, samaten kunnan päivähoitopaikat, kaikki homeongelmien vuoksi, niin tuntuu hullulta, että kunnalla on varaa antaa pois koulu, josta myymällä olisi saanut rahaa näihin korjauksiin. Vielä kun ei ole edes mitään varmaa, saako nuo homeongelmat pois tuolta ala-asteelta, vai tullaanko niitä tiloja korjaamaan aina muutaman vuoden välein kuten Timontein ryhmiksessä joudutaan.
Kuukkaan koulustakin saadut rahat olisi ollut hyvä käyttää uuden alakoulun rakentamiseen keskustaan, kun kuitenkin on tulossa vuosi, jolloin myös Kuhan ja Impiön koulut lakkautetaan ja koko kunnan alueen lapset kulkevat keskustan koulussa.
Pitäisi osata katsoa pitemmälle näitä asioita kuin 10v eteenpäin, ettei tämäkin kunta kuihdu kokonaan.