Avoin kirje Kirkkohallitukselle
SYNTI sana on edelleen Jumalan Sanana Raamatussa - vaikka pois saksilla leikkaisitte! Vieras |
/ #20 Re: Kristillisten arvojen puolesta29.03.2011 19:42Monta erilaista adressia on tullut allekirjoitettua - mutta nyt tuli omalle kohdalle ensimmäinen sellainen, jota ei itselläni ole selkästi mahdollisuutta allekirjoittaa. Tämän valhedokumentin allekirjoittamisella tuomitsisin itseni, 53-vuotiaan työssä käyvän ja palkkaa ansaitsevan lukutaitoisen suomen kansalaisen - tyhmäksi. Lapsuudesta ja nuoruudesta asti olen saanut kasvaa ja oppia ymmärtämään asiat siinä muodossa - ja oikein - joka tämän päivän "moniarvoisuutta" julistavassa Suomessa aletaan tuomitsemaan selkeästi rikolliseksi. En ole ns. "homofobiasta" kärsivät, minua on turha kuvitella vietäväksi johonkin nykyaikaiseen hermoparantolaan - kuten entisessä sosialistisessa onnelassa "parannettavaksi". Homo tai mitä tahansa, istukoon vieressä, olkaamme yhtä työssä ja askareessa. - Mutta jos aletaan sanomaan, että se kaikki on väärää ja tällaiseen opetukseen kautta kasvaneet ja tämän näkemyksen mukaisesti ajattelevat ovat kuin yhtäkkiä, "simbsalabim", yhteiskunnan roskaksi todennettavaa joukkoa - ei voida puhua yhteiskunnasta joka olisi "moniarvoinen". - Aikoinaan hoilattiin "Yksi kansi - Yksi valtio - Yksi johtaja" ja oltiin niin_yhtä_niin_yhtä, että ... sellaiseksi on nykyinen Suomi hyvää vauhtia muotoutumassa, jopa ilman Gobbelsin kulttuuri- ja propagandaministeritoimia.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2027 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1019 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18187 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
441 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1950 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1317 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12810 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6415 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
104 Luotu: 16.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
480 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10496 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024