Kristityt Sanoma-konsernille: lopettakaa heti vihakampanja
Vieras |
/ #261 Jytky mediassa ja kirkossa23.04.2011 23:15Nykyistä menoa seuratessani olen yllättynyt miten nopeasti tämä kansa on kääntänyt selkänsä elävälle Jumalalle ja heittänyt Jeesuksen ulos kirkosta. Kaikesta päätellen tämä adressi on ollut taivan lahja. Ainakin Hesarin johto on saanut huomattavan määrän varteenotettavaa palautetta, jonka toivoisin vaikuttavan positiivisesti lehden sisältöön ja toimituskulttuuriin. Jokin aika sitten eräs Audi-mies joutui painostuksen seurauksena eroamaan tehtävästään. Oliko kysymyksessä tarkoitushakuinen ajojahti vai ei, jokainen arvioikoon mielessään. Jo tutuksi tulleet tahot yrittivät samaa eräälle mieshenkilölle joka ilmaisi havainneensa kokovartalo pääministerin. Hetki ja olosuhteet vain eivät olleet otolliset onnistuneelle ajojahdille, saalis karkasi käsistä. Arkkipiispa yhdessä muutaman muun piispan ja useiden pappien kanssa voivat suoltaa suustaan mitä sattuu. He myös viis veisaavat laillisessa järjestyksessä hyväksytystä kirkon tunnustuksesta ja niistä ihmisistä, jotka haluavat ja pyrkivät elämään kirkon laillisen tunnustuksen mukaisesti. Uskovat kristityt joutuvat nyt kirkon johdon halveksimina ja mustamaalaamina älykääpiöinä elämään elämäänsä kaikkien muiden, paitsi Jeesuksen ja Hänen seuraajiensa, sylkykuppeina. Kansanedusta Räsänen ja Annin tarinan päähenkilö joutuivat kirkon ja median voimin julkisen vainon, pilkan, herjausten, uhkailujen, väärän todistuksen ja valheiden kohteeksi. Hesaria on tähän saakka pidetty johtavana elementtinä median kentässä. Nyt tilanne näyttää olevan murroksessa tältäkin osin. Rohkenen esittää Hesarille rakentavan muutosehdotuksen. Erottakaa tai siirtäkää ammattitaidottomat toimittajanne muualle ja vaatikaa jäljellejääneiltä ja uusilta rehellisyyttä ja paneutumaan kulloiseenkin asiaan ja niiden taustoihin tosiasioiden pohjalta. Kirkkoon liittyvistä asioista kirjoittakoon sellainen toimittaja, joka tuntee kirkon asioita, eikä toistele kuulopuheita eikä varsinkaan vastuuttomaksi paljastunutta kirkon johtoa. On sanottu: "Vanhurskaus kansakunnan korottaa mutta synti on sen häpeä." Tämä koskee koko kansakuntaa ja kirkkoa ensisijaisesti suunnan näyttäjänä. Tutkiva journalismi voisi helposti ansioitua tuomalla kansan tietoisuuteen kuinka kirkon johto on tehnyt silmänkääntötempun hipelöimällä "kirkon linjan" sen tunnustuksen ja Raamatun vastaiseksi. Kristityt ja monet muutkin valveutuneet ovat kyllä tämän havainneet. Sananvapautta rajoittamalla valta vielä horjuu "kirkon linjan" kannattajien käsissä, mutta yhteiskunnan puolella muutos jo tapahtui, nyt olisi kirkon vuoro toteuttaa täyskäännös. Esim. arkkipiispaa ei kirkkolain mukaan voi erottaa! Mutta hän itse voi kyllä erota. Tämä vaikuttaa jonkinasteiselta kaiken yläpuolella olevalta suojatyöpaikalta. Muutoinkin kirkon järjestelmä valvoo itse itseään niin että pykälät venyvät ja paukkuvat ja tuomiokapitulien päätöksistä selityksineen saisi helposti myyntimenestyksen. Ellei suunta pian muutu, kirkon yllä odottaa Jumalan Jytky. Meillä on vain yksi mahdollisuus. Syntiemme tunnustaminen ja parannuksenteko. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kristityt Sanoma-konsernille: lopettakaa heti vihakampanja" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1997 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18104 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
375 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1877 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.