Pikku-Heikiltä ja Pikku-Lorelta kaksimielisyydet pois!
Oippa Karski Vantoo |
/ #2013.02.2008 23:49Itse en ole ylisuojeleva vanhempi, vaan aika rento äitili (2-vuotiaan tyttäreni keksimä nimitys), mutta allekirjoitan silti adressin jokaisen sanan ja täysin. Syy sille, miksi niin moni äitili piti adressia niin tärkeänä - näin luulen ja uskon - oli se, että lapsi ei saa enää olla lapsi tässä nyky-Suomessa, tai siltä pahasti näyttää - ja Pikku-Loren ja Pikku-Heikin seksivitsailut tuota murrosta lapsen ja aikuisen roolien sekoittamisessa heijastelevat. Varhaisnuoret siis ottavat nuoren roolin ja nuoret taas aikuisten rooliin (mm. seksi- ja kännäyskokeilut alkavat aika aikaisin, oikeastaan liian aikaisin jne. jne. ), mikä voi vahingoittaa lapsen kasvua monin tavoin. Ja aikuisen tehtävähän on suojella lasta. Samppu rompun mielipiteistä näyttäisi välittyvän juurikin sellainen asenne, jota adressi on lähtenyt vastustamaan. Eli että lapset osaavat pitää huolen itsestään, ja olisivat itse asiassa täysin aikuisiin verrattavissa. Esimerkiksi tämä verbaalitulitus: ".... Toivottavasti Huuma-ohjelman tuottajat sekä Pikku-Lore ja Pikku-Heikki osaavat ja antavat itsellensä luvan nauraa tälle adressille ja siitä kehkeytyneelle keskustelulle, ettei kenenkään tarvitse pahoittaa mieltänsä täysin turhaan." viittaisi ajattelutapaan, että alle 10-vuotiaalla olisi todella elämänkokemusta niin paljon, että hän voisi ikäänkuin ylhäältä päin sellaiselle n. 400-päiselle suht fiksujen aikusten joukolle nauraa. Näin ei ole asianlaita, mutta ymmärrän kyllä hyvin, miksi s.r. pitää adressia niin kovin hauskana. Hän ei nimittäin itse näytä ymmärtävän eroa lapsen ja aikuisen välillä ihan täysin. .......... Ja niiden kaksimielisyyksien havaitsemiseen ei tarvita likaista mielikuvitusta. Niin selkesti ne on esitetty kuitenkin. Ohjelmaa katsomalla tämäkin selviää. .............. Vielä mitä tulee "kukkahattutätiyteen", niin uskaltaisin melkein väittää, että läheskään kaikki adressin allekirjoittaneet eivät kyseistä ihmisryhmää edusta. Ylipäätään 1 mielipide ei vielä tee kenestäkään kukkahattutätiä/satanistia/hedonistia tai edes koiraihmistä. Ihan niin yksinkertainen paikka ei maailma ole. Mutta jos "kukkahattutäti" tarkoittaakin välittävää ihmistä, niin silloinhan se on jopa arvonimi! Tosin kukkahattutätien lapsia ei tarvitse sääliä, vaan sääli kannattaa säästää niille lapsille, joista ei todella välitetä. Heitä on maailma pullollansa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Pikku-Heikiltä ja Pikku-Lorelta kaksimielisyydet pois!" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2048 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
480 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18227 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1975 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
685 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6428 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.