SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA
Kristiina Korhonen Kuopio |
/ #1326.12.2006 00:16"Et viitsi kertoa fiiliksen tilalle faktaa, kirjoitit, mutta mitäköhän faktaa sinulla olisi minulle kerrottavana? Joitakin disneylandin kaltaisia satumaisia sepityksiä, joissa susi ja ihminen elää rintarinnan ilman mitään ongelmia, niinkö? Kertoisit varmaan jotakin sellaista perusteluiksi kannallesi, joista kuitenkin vastapuolta yrität hyvin epätoivoisesti syyttää. Odotan siis faktoja kehiin.." Yliopistojen kirjastot ovat vapaa tietolähte kenelle tahansa, vaatii tietysti jonkin verran kielitaitoa lukea julkaisuja, mutta parempaa faktaa ei löydy mistään muualta. Salaliittoteoria on jo aikansa elähtänyt, tietoa kun löytyy ympäri maailmaa. Ja epätoivoinen en ole missään nimessä, äärimmäisen huvittunut kyllä. Tietysti, jos ei arvosta yliopistojen tekemää tutkimustyötä, ei kannata myöskään käydä hoidattamassa itseään terveydenhuollon ammattilaisilla, ei käyttää teknisiä välineitä tai ohjelmia, ei käyttää lääkkeitä...Turhaahan se onkin silloin, pelkkää salaliittoa toisensa päälle. Ja se hoettu mantra tuhannesta sudesta on yhtä tyhjän kanssa EU:n osalta. EU:lla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan se on Maa- ja metsätalousministeriön oma kaavailu, omien kansalaistemme tuotos siis. http://www.hs.fi/english/article/European+Commission+denies+setting+numerical+target+for+Finnish+wolf+population/1101981236709 Mediassa on kyllä kerrottu aiheesta, mutta teflonpintaisena yhden mielipiteen kannattajana on ymmärrettävää, että asia sivuutetaan ehkä huomaamattakin. Joskus haluaisin samanlaisen naiviuden ja mustavalkoisuuden itsellekin. Ja mitä paimenkulttuuriin tulee, naurettavaa vetää tappaminen kehiin :D. Paimenina tiedetään yleisesti toimineen myös lapsien (vanhaa lakia rikkoen toki), pelkkä ihmisen läsnäolo on riittänyt pitämään sen suden loitolla. Ja millä meinaat näiden paimenten tappaneen ne sudet? Juosseen kiinni ja viiltäneen kurkun auki? Tuliaseet kun ovat varsin tuore keksintö eikä niitä kalliina kapistuksina ihan jokaisella ollut edes saatavilla. "Historiassa paimenet tappoivat armotta suden" Haluan nähdä tämän tiedon lähteen. Keskustelua on aivan turha käydä, jos sinulla ei ole esittää väitteillesi niiden takana olevaa tutkimustietoa, mustaa valkoisella. Pelkkä mutu ei ole missään koulutusasteessa eikä tieteentekemisessä pätevä argumentin pohja. Sitä ennen on aivan turha jatkaa keskustelua. Räjähtävä susikanta my ass. Salakaatoja suoritetaan koko ajan, ja keiden osalta? METSÄSTÄJIEN. Kainuu ja P-Karjala on tässä asiassa varsinkin kannustautunut, karhujenkin osalta. Ja ettei tule epäselväksi, minulla ei ole mitään metsästämistä vastaan, ei vaikka välillä tuntuu, että sen metsästäjäkortin suorittamisen jälkeen on unohdettu vähäinenkin tieto eläimestä ja sen käyttäytymisestä. Biologian tunneillakin olisi suotava ollut pysytellä hereillä, perusekologia tuntuu olevan turhan usealta hukassa, vaikka se kuuluu perusopetukseen. Ja miten koskettaa...sattuupahan kotitila olemaan emokarhun ja yksinäisen suden reviirillä. Hyvin ollaan mahduttu olemaan samalla alueella. Oletko itse koskaan nähnyt luonnossa elävää sutta? Missään et asiaa mainitse. Ja kyllä, olen lukenut sivusi. Lay-outia suosittelen parannettavaksi ihan yleisen käytön ja luettavuuden kannalta. Tämä myös muistettakoon; kritiikkiä on opittava myös vastaanottamaan provosoitumatta henkilökohtaisesti. Kritiikki ei ole persoonaa kohtaan kohdistuva hyökkäys. Jumalten rauhaa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1070 Luotu: 12.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
529 Luotu: 15.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2070 Luotu: 05.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18271 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
195 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
135 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
702 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6436 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
313 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
724 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12830 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
498 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1481 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.