Suvi Lindén - Eroa taas
Jarno Järvinen Tampere |
/ #68 Suvi Lindenin LAPSIPORNOkeppihevonen25.02.2008 09:02Suvi Lindenin automaattisesta vastaus-sähköpostista ote: "Täysin kattavaa ja aukottomasti toimivaa järjestelmää lapsipornografisen materiaalin levittämisen estämiseksi internetissä on lähes mahdotonta toteuttaa, mutta siitä ei silti tule vetää sellaista johtopäätöstä, että olemassa olevat keinot ongelmaan puuttumiseksi ovat tarpeettomia tai vääriä. Työtä lapsipornon estämiseksi on tehtävä kaikilla rintamilla." Käytännössä Linden siis vaatii että kaikkien on tehtävä kaikkensa ja luovuttava oikeuksistaan kukkahattupornon kitkemiseksi. Listan sisältöhän on kaikkea muuta kuin lapsipornoa joten jokaiselta edellytetään mm. homopornon suodattaminen. Linden siis edellyttää että esimerkiksi minun yritykseni joka toimii Internetin kautta ja koko liikevaihto syntyy Internetistä tulevista asiakkaista, on velvollinen menettämään myyntiä ja liikevaihtoa siinä tapauksessa että poliisi vahingossa sensuroisi yritykseni sivuston. Tällaisessa tilanteessa myöskään poliisi ei ole velvollinen kommentoimaan syitä eikä kukaan ole vastuussa vahingosta. Merkittävää on myös se että kohdemaa Suomen ollessa kyseessä tuollainen viikon kestävä torjuminen voisi kaataa koko liiketoiminnan, jos poliisi "vahingossa" erehtyisi estämään palvelimen IP-osoitteen jossa sivustoni sijaitsee. Tämä siis täysin hypoteettinen ajatus, toivottavasti... Kyllä minusta alkaa vahvasti näyttää siltä että tuo lapsipornokortti on puhtaasti vain esillä vastustelijoiden suun tukkimiseksi ja ministeri KukkahattuLinden käyttää sitä vain tekosyynä, keppihevosena ratsastaessaan sulkemaan kaiken muun mielestään paheksuttavan materiaalin Internetistä. Tällaisia ovat selvästikin siis homoporno, "teiniporno" (riippumatta siitä päättikö teinien alaikäisyyden konstaapeli, Pelastakaa Lapset Ry pikaisella vilkaisullaan tai nettivihjeen kautta vai oikeus, joka oikeasti vaivautuisi selvittämään iät) ja esimerkiksi ihmisoikeuksiin puuttuvat sivustot niin meillä täällä Suomessa kuin Thaimaassakin. Viimeistään tässä vaiheessa aion heittää kädet ilmaan ja kulutan tämän päivän soitellen kaikki tuttavat läpi ja hankin heidät mukaan talkoisiin, tällainen ministeri ei kuulu edustamaan kansaa. Tämän ministerin ajattelutapa juontaa juurensa aikakaudelta, jona syntyneet ihmiset eivät edes ole Internetin valtakäyttäjiä. Nyt on aika sensuroida ministeri Linden. Alan myös kyllästyä tapaan jolla hän esittää kokoajan autuaan tietämätöntä siitä mistä on oikeasti kyse. Ministeri kyllä tietää ja tekee tuon täysin tarkoituksenmukaisesti, sillä hokemalla tuota lapsipornokorttia hän varmistaa että omalla puolellaan on ainakin ne ihmiset jotka eivät itseasiassa tajua hölkäsen pöläystä. Niitä on paljon enemmän vielä toistaiseksi kuin meitä, jotka ovat jo ymmärtäneet yskän. http://en.wikipedia.org/wiki/For_The_Children_(politics) - Lindenin agendan ydin |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Suvi Lindén - Eroa taas" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1967 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
707 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
483 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.