Porotalouden aiheuttamat vahingot yksityistä ihmistä kohtaan tulee saada loppumaan!
ei poroja kuusamo |
/ #204.01.2007 15:45Tämä on hyvä idea, jotta ihmiset saa ottaa kantaa monesti niin tunteita kuohuttavasta asiasta kuin porot. Vikahan ei ole poroissa, vaan tavassa, kuinka niitä voi pitää. Vain harva elinkeino (ilmeisesti mikään muu ei onnistuisi) saa toimia, niinkuin voimassa oleva poronhoitolaki antaa porojen omistajien toimia. Ajatellaan vaikka Liikennevakuutuskeskuksen tilastoa vuodelta 2005. Teillä tapahtui 3569 liikennevahinkoa, jossa toisena osapuolena oli poro. Kertakorvausta on maksettu 358 euroa / elukka. Se on yhteensä noin 1 300 000 euroa, eli vanhassa rahassa yli seitsemän ja puoli miljoonaa markkaa. Ja nuo rahat oli pelkästään poroista. Paljonko on maksettu muita korvauksia samoista liikenneonnettomuuksista. Esim. henkilövahinko-, autojen hinaus- ja vauriokorvauksia. Porokolarissa voi tulla lisäksi myös työstä poissaoloja, peruuntuneista ja keskeytyvistä lomamatkoista tulevia mielipahoja ja ylimääräisiä kuluja. Pelkästään liikenteessä poroista tulee meille muille vakuutuksenottajille lisäkulua. On tietysti muitakin ongelmia, joita nuo vapaasti viilettävät elukat aiheuttavat. Petoeläin asiaan sen verran, että pedot ovat olleet luonnossa varmaankin yhtäpitkään kuin porot, mutta tuntuu siltä, että pedoilla ei ole siellä enää oikeutta olla, vaan kaikki pitää tehdä porojen ehdoilla. Tuskin petovahinkokorvauksetkaan aivan pieniä ovat. Mielestäni ainut oikea ratkaisu tähän asiaan on se, että poroja omistavat henkilöt kasvattaisivat eläimensä omilla tonteillaan ja tarhoillaan niinkuin esimerkiksi lehmiä, sikoja, sonneja, villisikoja yms. tuotantoeläimiä on iät ja ajat kasvatettu. Porot eivät silloin pyörisi toisten pihoilla, ajoradoilla ja pelloilla. Tokkopa petoeläimiäkään silloin tarvitsisi niin kuumeisesti yrittää metsästää. Poronhoitolaki pitäisi päivittää 2000- lukua vastaavaksi. Elämme sentään sivistysvaltiossa. Lopuksi lainaus suoraan poronhoitolaista. Ja lukekaa varsinkin tuo viimeinen lause eli kolmas momentti. 31 § Vahinkojen ehkäiseminen Poroja on hoidettava siten, etteivät ne pääse viljelyksille ilman maanomistajan, taikka silloin kun hallintaoikeus kuuluu muulle kuin maanomistajalle, haltijan lupaa eivätkä aiheuta vahinkoa metsänuudistusaloilla oleville taimikoille tai muutoinkaan aiheuta tarpeettomasti vahinkoa maa- tai metsätaloudelle. Muualla kuin saamelaisvaltuuskunnasta annetun asetuksen [(824/73) 1 §:n 3 momentissa] tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella poroja on lisäksi hoidettava siten, etteivät ne pääse puutarhoihin, vakinaisten asuntojen pihoihin tai muille erityiseen käyttöön otetuille alueille. Jos poroja on hoidettu 1 momentin vastaisesti, maanomistajan tai vahinkoa kärsineen on ilmoitettava asiasta paliskunnalle, jonka tulee toimittaa porot välittömästi pois. Jos paliskunta laiminlyö 2 momentissa tarkoitetun velvollisuutensa, maanomistajalla tai vahinkoa kärsineellä on oikeus toimittaa porot pois paliskunnan kustannuksella. Hyvää uutta vuotta sulassa sovussa porollisten ja porottomien kanssa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Porotalouden aiheuttamat vahingot yksityistä ihmistä kohtaan tulee saada loppumaan!" tähän luetteloonJUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1864 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1269 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18003 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
799 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1294 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1108 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
596 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
469 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
418 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
446 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
255 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
594 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
749 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12785 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1451 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6358 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.