Emme lopeta Helsingin Yhtenäiskoulua YNK
Nimim. 14 |
/ #20 Pisa-tulokset ja nimimerkit17.04.2014 12:17Pisa-tulokset, kuten myös hyvinvointikartoitukset ja muu data ovat koulukohtaisia. En väittänyt, että tulokset olisivat alle KOKO muun kaupungin. Yhtenäiskoulun johto voi eri vuosien datan julkaista halutessaan tai antaa sen koulunpuolustajien käyttöön. Toisaalta on myös pedagoginen ratkaisu jättää arviointitietoa julkaisematta. Itse arvostan sitä yleisesti. Kuitenkin olisi oleellista, että päättäjillä olisi tällaisetkin tiedot käytössään tunnepohjaisen informaation lisäksi. Edellisessä kouluverkkotarkastelussa minä (nimim. 14) esiinnyin omalla nimelläni, ja osallistuin ihan suulliiseenkin keskusteluun. Mutta koska Käpylä on kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa tästä oli myös ikäviä ja epäasiallisia seurauksia itselleni ja läheisilleni. Tällä kertaa en halua sitä riesaa. Suurin osa tuntemistani alueen aikuisista on mukaavaa ja aikuista porukkaa eikä sorru ylilyönteihin. Kaikissa kouluissa on koulukiusaamista, myös pienissä kouluissa. Yhtenäiskoulustakin on jouduttu lähtemään koulukiusaamisen vuoksi, jota ei ole saatu loppumaan. Tapauksia on ollut myös toiseen suuntaan. Nämä eivät ole relevantteja kouluverkosta päättämisen perusteita. Helsingissä on monta koulua ja vaihtoehtoja sillon kun koulu ei saa kiusaamista hallintaan. Valitettavasti käytäntö on usein se, että kiusaajat jäävät ja kiusattu lähtee. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Emme lopeta Helsingin Yhtenäiskoulua YNK" tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2002 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
974 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18108 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
388 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
657 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1885 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6399 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12805 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1048 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1460 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10480 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.