Adressi Israelin tueksi!

www.shalom.fi

/ #2060 Holokaustista kertomista varhaistetaan päiväkoteihin

26.04.2014 08:28

Israelissa holokaustista kertomista varhaistetaan päiväkoteihin. Aiemmin juutalaisten kansanmurhasta on kerrottu vasta lukiossa.

Uusi opetussuunnitelma on saanut osakseen paljon kritiikkiä. Monen mielestä tarhaikäiset ovat liian nuoria ymmärtämään holokaustin tapahtumia.

Maan opetusministeriön mukaan opetus on kuitenkin laadittu siten, että lapsille kerrottava tieto vastaa heidän oppimiskykyään. Holokaustin tapahtumiin ei ole myöskään tarkoitus eläytyä esimerkiksi tekemällä niistä näytelmiä.

Opetusministeriön mukaan muutoksen myötä opettajien on helpompi selittää lapsille juutalaisten kansanmurhan muistopäivän tapahtumia. Lapsille kerrotaan esimerkiksi, että päivänä muistellaan ihmisiä, joilla oli hyvin vaikeaa kaukana Israelista kauan ennen lasten tai heidän vanhempiensa syntymää.

JUUTALAINEN HOLOKAUSTIN MUISTOPÄIVÄ (YOM HASHOAH V´HAGEVURA)

Israel pysähtyy holokaustin muistopäivänä. Liput ovat puolitangossa auringonlaskuun. Sireenit soivat kello 10 ja autojen kuljettajat nousevat autoista ja viettävät seisaaltaan hiljaisen hetken. Muistopäivänä muun muassa ravintolat ja kahvilat sulkevat ovensa ja viihde-elämä pysähtyy. Israelin televisiossa esitetään Holokaustin dokumentteja ja radiossa soitetaan hillittyjä kappaleita.
Megillat Hashoah -liturgia toistetaan synagogissa kaikkialla maailmassa. Liturgian on kirjoittanut Avigdor Shinan rabbiinisen neuvoston ja Shechter Instituutin toimesta. Joidenkin mielestä on kiellettyä mainita holokausti, kun puhutaan tänä päivänä juutalaisiin kohdistuvasta uhasta. Heidän mukaansa tämä halventaa ja loukkaa holokaustin uhreja. He, jotka tänä päivänä sivuuttavat juutalaisiin kohdistuvan uhan, eivät ehkä ole oppineet riittävästi holokaustista. Meidän ei tulisi hyväksyä holokaustin kieltämistä ja sen merkityksen vähättelyä.

Holokaustin kansallinen muistopäivä otettiin käyttöön Israelissa 1953 kun pääministeri David Ben-Gurion allekirjoitti sitä koskevan lain. Alkuperäinen ehdotus vuosipäivän viettämiseksi oli Varsovan gheton kansannousun päivä, mutta tämä olisi osunut välittömästi ennen Pesach-juhlaa. Muistopivän ajankohdaksi esitettiin myös Tisha B'Avia. Muistopäivän ajankohdaksi valittiin päivä, joka on kahdeksan päivää ennen Israelin itsenäisyyspäivää.


LINTUHARRASTAJAN LUVATTU MAA - ISRAEL

Israelista löytyy paljon muutakin kuin hiekkaa. Israel on luvattu maa myös lintuharrastajille. Pongausmatka on maalis-huhtikuun vaihteessa voi olla varsin otollinen. Lintuharrastajille on tarjolla herkullisia kosteikkoja ja ruovikkoja sekä viljavia peltoaukeat.

Israel on myös kokeneelle lintumiehelle häkellyttävä paikka. Jonkun tiedon mukaan sen kautta kulkee kevätmuuton aikaan 50 miljoonaa lintua. Syksyisin vieläkin enemmän kun poikaset ovat mukana. Israelissa on hyvät mahdollisuudet seurata isompia, Suomessa harvinaisempia lajeja kuten haikaroita ja pelikaaneja, mutta kotoinen kurkikin tekee vaikutuksen pongaajaan, Haikaroista puhumattakaan.

Harjalintu on Israelin kansallislintu. Harvinaisemmista siivekkäistä Karhulan suosikiksi on kohonnut isopurppuramedestäjä. Se ei ole mikään iso lintu, mutta ihan komea ja hauskaa ääntäkin se pitää. Harrastajia varten on rakennettu lintujen tarkkailupaikkoja ja patikkareitit ovat pääosin helppokulkuisia. Kun suomalaiset lajit alkavat olla tuttuja, harrastuksen mielenkiintoa voi lisätä matkaamalla oudompien lintujen reviireille.

Tällaisella Israelin reissulla onkin tärkeää, että mukana on niin sanotusti viisaampia, jotka hallitsevat muitakin kuin Suomen lajeja. Matkoja vetää esim. Tuomo Puutiolla.

Pohjoisesta etelään matkalle sopii järviä, vuoristoa ja aavikkoa. Aavikkopöllön pongaaminen on kova sana. Se on vaatimaton ja huomaamattoman. Sen havaitseminen vaatii jo asiaan vihkiytymistä.

Tervetuloa tutustumaan uusittuun sivustoon
www.shalom.fi

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…