Adressi Israelin tueksi!

Toimittaja: Janus Putkonen
Vieras

/ #2076 Bilderberg-kokouksessa Tanskassa poikkeuksellisen monta

01.06.2014 10:20
























Suomi vaikuttaa globalismin suurvallalta kun katsoo
salaisuuksien verhoisssa kokoontuvan Bilderberg-kokouksen osallistujalistaa
2014. Yli 60 vuotta kokoontunut eliitin kutsuvieraiden vuosikokous kokoontuu
Tanskassa, jossa 120 eliitin jäsenen mukana on jopa 7 suomalaisnimeä.


Toimittaja: Janus Putkonen

31.5.2014, Verkkomedia.org





Bilderberg-kokouksessa Tanskassa poikkeuksellisen monta
suomalaisedustajaa


Intellihubin julkaisemassa artikkelissa Paul Joseph Watson kirjoittaa
torstaina alkaneesta vuoden 2014 kokouksesta, että ”tällä kertaa kyseessä on
globalistien kannalta kriisin ilmapiirissä - paniikissa tapahtuva
kokoontuminen. Kokousta varjostaa epäonnistumiset Ukrainassa ja kasvava EU:n
vastainen liikehdintä kaikkialla Euroopassa. Nykytilanteen nähdään luovan
vakavan uhan yksinapaiselle maailmalle, jota Bilderberg on auttanut jo 60
vuoden ajan rakentamaan”.


Mukana Bilderberg-ryhmän työssä lännen hegemonia-aseman
saavuttamiseksi ovat poliitikot, yliopistot, korporaatiot ja valtamediat.


Yksityisen rahavallan eliitti on kokoontunut vahvojen
turvatoimien ympäröimänä Kööpenhaminan Marriot-hotelliin. Salatut tapaamiset
22 maan globalistien kesken järjestetään sunnuntaihin saakka ja vuotaneiden
tietojen mukaan asialistalla ovat mm.  TTIP-kauppasopimus, jota
pidetäänkin pääaiheena tämän vuoden kokouksessa. Lisäksi käsittelyssä ovat
mm. Venäjän suhteet, Ukrainan kriisi, Kiinan tilanne ja kehittyvien
BRICS-maiden luoma multipolarismin uhka lännen hegemoniatavoitteelle.


Vaikka kokous on tarkoitettu eurooppalaisille ja
amerikkalaisille globalisteille, paikalla nähdään mm. kaksi kiinalaisedustajaa.








Marriott-hotelli
Kööpenhaminassa





Tämä on jo toinen vuosi perättäin kun Venäjältä ei ole
ainuttakaan osallistujaa vahvasti Yhdysvaltain poliittisen ja taloudellisen
eliitin ohjauksessa olevassa globalistien vuosikokouksessa. Aiemmin olemme
nähneet Bilderberg-kokouksissa tunnettuja Putinin vastustajia, mm.
shakkimestari Kasparovin.


Läsnä kokouksessa ovat tuttuun tapaan lännen
hegemoniatavoitteen arkkitehtejä mm. Henry Kissinger, Richard Perle, Robert E. Rubin,
Thomas Donillon
ja Bruce J. Katz, joiden
viivoittamaa "neokonservatiivista" lännen laajentumispyrkimystä
vastaan Moskova on Putinin johdossa asettunut näkyvästi vastustamaan.


Tukenaan lännen eliitillä on asevoimat ja salaiset
tiedustelupalvelut, joka näkyy myös Bilderberg-ryhmään kutsutussa
”eliittikomppaniassa”. Kööpenhaminassa ovat mm. USA:n entinen asevoimien ja
CIA-tiedustelupalvelun johtaja David
Petraeus
, USA:n Euroopan armeijan komentaja Philip M. Breedlove ja
NATO:n pääsihteeri Anders
Fogh Rasmussen
. Lisäksi mm. Yhdysvaltain kybersodan ykkösnimi KeithB. Alexander ja
Britannian tiedustelupalvelun johtaja John
Sawers.


Lännen valtaliiton talousmahtia edustavista pankeista ja
korporaatioista paikalla ovat johtajiensa kautta mm. Euroopan keskuspankki
EKP, IMF, Deutsche Bank, Carlsberg, Shell, Saab, HSBC, Fiat, Airbus, Goldman
Sachs ja Microsoft. Läsnä on suuri määrä yliopistoväkeä ja poliitikkoja eri
maista.





Suomesta
poikkeuksellisen monta globalistia paikalla


Suomella on USA:n ja Britannian jälkeen heti kolmanneksi
eniten eliitin edustajia paikalla. Normaalisti maakohtainen osallistujamäärä
vaihtelee 3-4 henkilössä, mutta vuonna 2014 peräti seitsemän suomalaista on
kutsuttu kokoukseen.


Yhtäkään politiikan asiamiestä tai suoranaista valtamedian
edustajaa ei kuitenkaan ole Suomesta paikalla, joka kuvastaa sitä miten
vahvasti nämä toimijat ovat globalistien muodostaman yksityisen talousvallan
hallinnassa.








1.Matti Alahuhta – Kone
OY, Aalto Yliopisto


2.Matti Apunen – EVA


3.Henrik Ernrooth
Caverion, Otava ja Pöyry


4.Jorma Ollilla – Shell
ja Outokumpu


5.Risto Siilasmaa – Nokia


6.Kari Stadigh – Sampo


7.Björn Wahlroos - Sampo




Kyseessä taitaa olla ensimmäinen kerta kun Suomesta on kutsuttu näin monta
lännen valtaliiton edistäjää paikalle. Osittain tämä voidaan perustella
sillä, että Bilderberg-ohjausryhmään on jo vuosien ajan kuulunut konsernien
superjohtaja Jorma Ollila, joka osaa ottaa huomioon Suomessa operoivan
länsimielisen eliitin tarpeet.


Suomen  suuri edustus saattaa merkitä sitä, että lännen
käynnistämässä Venäjän-kampanjassa Suomen asema ja kamppailun vaikutukset
saattavat hyvinkin voimistua jo lähiaikoina. Kenties maamme kärkieliitti saa
varoituksia tulevasta. Tähän viittaa myös globalistien kuuliaisen asiamiehen,
NATO-asiamies Alexander
Stubbin
voimakas lobbaus maamme pääministeriksi.


Asemaansa suomalaisen globalismiaatteen kärjessä
nostanut Antti
Herlin
on lähettänyt paikalle kakkosmiehensä Matti
Alahuhdan. Huomattavan vahva edustus on paikalla Samposta, josta ovat
Wahlroos että Stadigh. Aiemminkin Bilderberg-ryhmässä nähty Matti Apunen onkin
todellinen globalismin edusmies Suomessa ja hänen pitämänsä luennot
Yhdysvaltain johtamasta Uudesta Maailmanjärjestyksestä ovat muistissa.











Globalistimafia
kokoontuu ”cosa nostran” säännöillä


RT News kirjoittaa,
kuinka Bilderberg-ryhmä kokoontuu ”Chatman House -sääntöjen” mukaan, joka
tarkoittaa, ettei tilaisuudessa pidetyistä puheenvuoroista saa tehdä
muistiinpanoja ja niistä on kielletty julkaisemasta mitään muistioita.
Salaisuusvaatimus koskee myös median edustajia.


Salaisuuksien verhoissa, kaikkien lakien yläpuolella tai niitä
säätäen, rakennetaan kaiken demokratian ulottumattomissaa vuodesta toiseen
tavoitetta nimeltä ”Uusi Maailmanjärjestys” (New World Order), jossa pyritään
saavuttamaan globaali yksi eliitin hallitsema maailmanhallitus.


UMJ-tavoitteista on ulkaistu vuosien myötä valtavasti
dokumentaatiota. Näitä tavoitteita ajetaan julkisuudessa ”demokratian” ja
”vapaan kaupan” otsikoilla, vaikka todellisuudessa kyse on ainoastaan
keskitetystä eliitin harvainvallasta ja saavutettujen monopolien
varmistamisesta yhä laajemmilla alueilla.





Bilderberg-osallistujalista
2014:


FRA - Castries, Henri de - Chairman and CEO, AXA Group


DEU - Achleitner, Paul M. - Chairman of the Supervisory Board,
Deutsche Bank AG


DEU - Ackermann, Josef Former CEO, Deutsche Bank AG


GBR - Agius, Marcus - Non-Executive Chairman, PA Consulting
Group


FIN - Alahuhta, Matti - Member of the Board, KONE; Chairman,
Aalto University Foundation


GBR - Alexander, Helen - Chairman, UBM plc


USA - Alexander, Keith B. - Former Commander, U.S. Cyber
Command; Former Director, National Security Agency


USA - Altman, Roger C. - Executive Chairman, Evercore


FIN - Apunen, Matti - Director, Finnish Business and Policy
Forum EVA


DEU - Asmussen, Jörg - State Secretary of Labour and Social
Affairs


HUN - Bajnai, Gordon - Former Prime Minister; Party Leader,
Together 2014


GBR - Balls, Edward M. - Shadow Chancellor of the Exchequer


PRT - Balsemão, Francisco Pinto - Chairman, Impresa SGPS


FRA - Baroin, François - Member of Parliament (UMP); Mayor of
Troyes


FRA - Baverez, Nicolas - Partner, Gibson, Dunn & Crutcher
LLP


USA - Berggruen, Nicolas - Chairman, Berggruen Institute on
Governance


ITA - Bernabè, Franco - Chairman, FB Group SRL


DNK - Besenbacher, Flemming - Chairman, The Carlsberg Group


NLD - Beurden, Ben van - CEO, Royal Dutch Shell plc


SWE - Bildt, Carl - Minister for Foreign Affairs


NOR - Brandtzæg, Svein Richard - President and CEO, Norsk
Hydro ASA


INT - Breedlove, Philip M. - Supreme Allied Commander Europe


AUT - Bronner, Oscar - Publisher, Der STANDARD
Verlagsgesellschaft m.b.H.


SWE - Buskhe, Håkan - President and CEO, Saab AB


TUR - Çandar, Cengiz - Senior Columnist, Al Monitor and
Radikal


ESP - Cebrián, Juan Luis - Executive Chairman, Grupo PRISA


FRA - Chalendar, Pierre-André de - Chairman and CEO,
Saint-Gobain


CAN - Clark, W. Edmund - Group President and CEO, TD Bank
Group


INT - Coeuré, Benoît - Member of the Executive Board, European
Central Bank


IRL - Coveney, Simon - Minister for Agriculture, Food and the
Marine


GBR - Cowper-Coles, Sherard - Senior Adviser to the Group
Chairman and Group CEO, HSBC Holdings plc


BEL - Davignon, Etienne - Minister of State


USA - Donilon, Thomas E. - Senior Partner, O'Melveny and
Myers; Former U.S. National Security Advisor


DEU - Döpfner, Mathias - CEO, Axel Springer SE


GBR - Dudley, Robert - Group Chief Executive, BP plc


FIN - Ehrnrooth, Henrik - Chairman, Caverion Corporation,
Otava and Pöyry PLC


ITA - Elkann, John - Chairman, Fiat S.p.A.


DEU - Enders, Thomas - CEO, Airbus Group


DNK - Federspiel, Ulrik - Executive Vice President, Haldor
Topsøe A/S


USA - Feldstein, Martin S. - Professor of Economics, Harvard
University; President Emeritus, NBER


CAN - Ferguson, Brian - President and CEO, Cenovus Energy Inc.


GBR - Flint, Douglas J. - Group Chairman, HSBC Holdings plc


ESP - García-Margallo, José Manuel - Minister of Foreign
Affairs and Cooperation


USA - Gfoeller, Michael - Independent Consultant


TUR - Göle, Nilüfer - Professor of Sociology, École des Hautes
Études en Sciences Sociales


USA - Greenberg, Evan G. - Chairman and CEO, ACE Group


GBR - Greening, Justine - Secretary of State for International
Development


NLD - Halberstadt, Victor - Professor of Economics, Leiden
University


USA - Hockfield, Susan - President Emerita, Massachusetts
Institute of Technology


NOR - Høegh, Leif O. - Chairman, Höegh Autoliners AS


NOR  - Høegh, Westye - Senior Advisor, Höegh Autoliners
AS


USA - Hoffman, Reid - Co-Founder and Executive Chairman,
LinkedIn


CHN - Huang, Yiping - Professor of Economics, National School
of Development, Peking University


USA - Jackson, Shirley Ann - President, Rensselaer Polytechnic
Institute


USA - Jacobs, Kenneth M. - Chairman and CEO, Lazard


USA - Johnson, James A. - Chairman, Johnson Capital Partners


USA - Karp, Alex - CEO, Palantir Technologies


USA - Katz, Bruce J. - Vice President and Co-Director,
Metropolitan Policy Program, The Brookings Institution


CAN - Kenney, Jason T. - Minister of Employment and Social
Development


GBR - Kerr, John - Deputy Chairman, Scottish Power


USA - Kissinger, Henry A. - Chairman, Kissinger Associates,
Inc.


USA - Kleinfeld, Klaus - Chairman and CEO, Alcoa


TUR - Koç, Mustafa - Chairman, Koç Holding A.S.


DNK - Kragh, Steffen - President and CEO, Egmont


USA - Kravis, Henry R. - Co-Chairman and Co-CEO, Kohlberg
Kravis Roberts & Co.


USA - Kravis, Marie-Josée - Senior Fellow and Vice Chair,
Hudson Institute


CHE - Kudelski, André - Chairman and CEO, Kudelski Group


INT - Lagarde, Christine - Managing Director, International
Monetary Fund


BEL - Leysen, Thomas - Chairman of the Board of Directors, KBC
Group


USA - Li, Cheng - Director, John L.Thornton China Center,The
Brookings Institution


SWE - Lifvendahl, Tove - Political Editor in Chief, Svenska
Dagbladet


CHN - Liu, He - Minister, Office of the Central Leading Group
on Financial and Economic Affairs


PRT - Macedo, Paulo - Minister of Health


FRA - Macron, Emmanuel - Deputy Secretary General of the
Presidency


ITA - Maggioni, Monica - Editor-in-Chief, Rainews24, RAI TV


GBR - Mandelson, Peter - Chairman, Global Counsel LLP


USA - McAfee, Andrew - Principal Research Scientist,
Massachusetts Institute of Technology


PRT - Medeiros, Inês de - Member of Parliament, Socialist
Party


GBR - Micklethwait, John - Editor-in-Chief, The Economist


GRC - Mitsotaki, Alexandra - Chair, ActionAid Hellas


ITA - Monti, Mario - Senator-for-life; President, Bocconi
University


USA - Mundie, Craig J. - Senior Advisor to the CEO, Microsoft
Corporation


CAN - Munroe-Blum, Heather - Professor of Medicine and
Principal (President) Emerita, McGill University


USA - Murray, Charles A. - W.H. Brady Scholar, American
Enterprise Institute for Public Policy Research


NLD - Netherlands, H.R.H. Princess Beatrix of the


ESP - Nin Génova, Juan María - Deputy Chairman and CEO,
CaixaBank


FRA - Nougayrède, Natalie - Director and Executive Editor, Le
Monde


DNK - Olesen, Søren-Peter - Professor; Member of the Board of
Directors, The Carlsberg Foundation


FIN - Ollila, Jorma - Chairman, Royal Dutch Shell, plc;
Chairman, Outokumpu Plc


TUR - Oran, Umut - Deputy Chairman, Republican People’s Party
(CHP)


GBR - Osborne, George - Chancellor of the Exchequer


FRA - Pellerin, Fleur - State Secretary for Foreign Trade


USA - Perle, Richard N. - Resident Fellow, American Enterprise
Institute


USA - Petraeus, David H. - Chairman, KKR Global Institute


CAN - Poloz, Stephen S. - Governor, Bank of Canada


INT - Rasmussen, Anders Fogh - Secretary General, NATO


DNK - Rasmussen, Jørgen Huno - Chairman of the Board of
Trustees, The Lundbeck Foundation


INT - Reding, Viviane - Vice President and Commissioner for
Justice, Fundamental Rights and Citizenship, European Commission


USA - Reed, Kasim - Mayor of Atlanta


CAN - Reisman, Heather M. - Chair and CEO, Indigo Books &
Music Inc.


NOR - Reiten, Eivind - Chairman, Klaveness Marine Holding AS


DEU - Röttgen, Norbert - Chairman, Foreign Affairs Committee,
German Bundestag


USA - Rubin, Robert E. - Co-Chair, Council on Foreign
Relations; Former Secretary of the Treasury


USA - Rumer, Eugene - Senior Associate and Director, Russia
and Eurasia Program, Carnegie Endowment for International Peace


NOR - Rynning-Tønnesen, Christian - President and CEO,
Statkraft AS


NLD - Samsom, Diederik M. - Parliamentary Leader PvdA (Labour
Party)


GBR - Sawers, John - Chief, Secret Intelligence Service


NLD - Scheffer, Paul J. - Author; Professor of European
Studies, Tilburg University


NLD - Schippers, Edith - Minister of Health, Welfare and Sport


USA - Schmidt, Eric E. - Executive Chairman, Google Inc.


AUT - Scholten, Rudolf - CEO, Oesterreichische Kontrollbank AG


USA - Shih, Clara - CEO and Founder, Hearsay Social


FIN - Siilasmaa, Risto K. - Chairman of the Board of Directors
and Interim CEO, Nokia Corporation


ESP - Spain, H.M. the Queen of


USA - Spence, A. Michael - Professor of Economics, New York
University


FIN - Stadigh, Kari - President and CEO, Sampo plc


USA - Summers, Lawrence H. - Charles W. Eliot University
Professor, Harvard University


IRL - Sutherland, Peter D. - Chairman, Goldman Sachs
International; UN Special Representative for Migration


SWE - Svanberg, Carl-Henric - Chairman, Volvo AB and BP plc


TUR - Taftalı, A. Ümit - Member of the Board, Suna and Inan
Kiraç Foundation


USA - Thiel, Peter A. - President, Thiel Capital


DNK - Topsøe, Henrik - Chairman, Haldor Topsøe A/S


GRC - Tsoukalis, Loukas - President, Hellenic Foundation for
European and Foreign Policy


NOR - Ulltveit-Moe, Jens - Founder and CEO, Umoe AS


INT - Üzümcü, Ahmet - Director-General, Organisation for the
Prohibition of Chemical Weapons


CHE - Vasella, Daniel L. - Honorary Chairman, Novartis
International


FIN - Wahlroos, Björn - Chairman, Sampo plc


SWE - Wallenberg, Jacob - Chairman, Investor AB


SWE - Wallenberg, Marcus - Chairman of the Board of Directors,
Skandinaviska Enskilda Banken AB


USA - Warsh, Kevin M. - Distinguished Visiting Fellow and
Lecturer, Stanford University


GBR - Wolf, Martin H. - Chief Economics Commentator, The
Financial Times


USA - Wolfensohn, James D. - Chairman and CEO, Wolfensohn and
Company


NLD - Zalm, Gerrit - Chairman of the Managing Board, ABN-AMRO
Bank N.V.


GRC - Zanias, George - Chairman of the Board, National Bank of
Greece


USA - Zoellick, Robert B. - Chairman, Board of International
Advisors, The Goldman Sachs Group




Lähteet:






Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…