Adressi Israelin tueksi!

Risto Salomo Martikainen

/ #2091 Länsimedia eksynyt Arabien propagandaan

20.07.2014 11:49


Länsimedia eksynyt Arabien propagandaan

Allekirjoittanut on yrittänyt vuosikaudet sekä lukemattomat kerrat saada äänensä kuuluviin ko. lehden(Helsingin Sanomat)sivuilla Israelin sekä totuuden puolesta.Kertaakaan ei ole haluttu kannanottojani julkaista arvon lehdessä mutta yritetään vielä edelleen.
Ei ole olemassakaan sellaista maata tai edes kansaa kuin palestiinalaiset.Kyseinen maa-alue Gaaza sekä ns.Länsiranta(oikealta nimeltään Samaria/Efraimin vuoristo)mukaanlukien oli nimeltään Kaanaanmaa jonka Jumala Vannoen lupasi Abrahamille sekä hänen jälkeläisilleen ikuisiksi ajoiksi(Joosua 21:43"Niin Herra antoi Israelille koko sen maan,jonka oli vannonut antavansa heidän isilleen;ja he ottivat sen omakseen ja asettuivat siihen.Israelin kansan historia on jo 4000 vuoden ajalta tähän ns. luvattuun maahan jolle myöhemmät valloittajat ovat keksineet nimen Palestiina.
Kansalla Palestiina ei ole minkäänlaista identiteettiä saatikka yleensä mitään sellaista ominaispiirrettä jota voitaisiin kutsua kansaksi tai valtioksi.Jasser Arafat totesi että Palestiinalaisten identiteetti on taistella sekä tuhota Israel pois maailman kartalta ja sitä samaa myös Hamas juuri tekee. Israel ei ole perustanut yhtään laitonta siirtokuntaa sillä miten voi ylensäkään niitä rakentaa omalle lailliselle maalleen?
Myös ns.kahden valtion malli sekä jaettu Jerusalen on täysin mahdoton yhtälö sillä se sotii Itseään Jumalaa sekä Hänen lupauksiaan vastaan.On valitettavaa että myös Suomen Ylin poliittinen johto ei ymmärrä eikä usko Raamatun totuuteen.Jumalan sanan mukaan tilanne kulminoituu siihen että kaikki maaliman kansat ovat Israelia vastaan ja tulevat kokemaan kammottavan lopun israelin rajoilla.Kellä korvat se kuulkoon.

Risto Salomo Martikainen
Iivisniemenkatu 2F94
02260 Espoo
050-3796053
martikainen-martikainen@luukku.com

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…