Adressi Israelin tueksi!

Niin paljon ihmeitä, kirj Naomi Ragen

/ #2144 Rukoilkaa, että kaikki tunnelit ja koko tämä suunnitelma tuhotaan Israelin Jumalan nimessä.

08.08.2014 09:59

Rukoilkaa, että kaikki tunnelit ja koko tämä suunnitelma tuhotaan Israelin Jumalan nimessä.

Niin paljon ihmeitä, kirj Naomi Ragen

Gazassa palvelevia sotilaita siirretään toiseen yksikköön lepäämään. Tämän tarinan kertoi eräs näistä sotilaista.

” Minä ja ystäväni saimme kiinni joukon Hamasin terroristeja. Kun heitä kuulusteltiin, kysyimme heiltä: ”Jos teillä on niin paljon Israeliin johtavia tunneleita, jotka on kaivettu 25 jalan syvyyteen ja jotka ulottuvat Beer Shevaan asti, miksi te ette ole aikaisemmin koskaan käyttäneet niitä terroristihyökkäyksiin? Siepataksenne tai tappaaksenne israelilaisia?”

Näin he vastasivat:
”Olemme rakentaneet näitä tunneleita 12 vuotta odottaen oikeaa hetkeä, jolloin olisimme valmiiksi koulutettuja. Päätimme, että oikea aika olisi tänä vuonna Uutena vuotena, Rosh Ha Shana´na 2014. Valitsimme Uuden Vuoden koska suurin osa sotilaista saa lomaa ja lähtee kotiin, eikä palvelukseen jää montakaan, ja silloin on kahden päivän vapaa. Koko Hamasin väki kulkisi 12 vuotta rakentamiemme tunnelien kautta ja valtaisi Israelin. Jokaiseen tunneliin lähettäisimme kaksi-kolme tusinaa aseistettua terroristia ja sieppaisimme siviilejä, naisia ja lapsia, ja kuljettaisimme heidät tunnelien kautta Gazaan. Israel ei voisi pommittaa tunneleita näiden siellä olevien israelilaisten siviilien vuoksi. Ja näin me valtaisimme koko maan ja ottaisimme hallintavallan ja tappaisimme kaikki sionistit. Olemme suunnitelleet tätä vuosikausia ja sen piti tapahtua kahden kuukauden kuluttua. Teidän iskunne Gazaan tuhosi meidän suunnitelmamme.”

Henkilö, joka lähetti tämän minulle, lisäsi:
”Monet uskonnolliset ihmiset kysyivät silloin kun ne kolme nuorta poikaa löydettiin kuolleina,: ”Mitä tapahtui meidän rukouksillemme?” Nyt näette, mitä tapahtui. Jumala kuuli rukouksemme, ja niiden kolmen marttyyrikuoleman kärsineen pojan tähden koko Israel pelastui hirvittävältä verilöylyltä. Tänä kesänä olemme nähneet ihmeen toisensa jälkeen. Jatkakaa rukoustaistelua ja vahvistakaa toinen toistanne

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…