Adressi Israelin tueksi!
AP |
/ #2191 Sieppasimme ja tapoimme juutalaisteinit23.08.2014 12:46Sieppasimme ja tapoimme juutalaisteinit Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun palestiinalaisjärjestön edustaja ottaa vastuun kesäkuussa tehdystä verityöstä.
Kuva: EPA
Lähteet:
AP
Hamasin johtoon kuuluva Saleh Aruri on tunnustanut järjestönsä aseellisen siiven al-Qassamin prikaatien syyllistyneen kesäkuussa kolmen juutalaisteinin sieppaamiseen ja tappamiseen. 16–19-vuotiaat pojat löytyivät kesäkuun lopussa kuolleina Länsirannalta läheltä Hebronia. Pojat olivat kadonneet kolme viikkoa aiemmin oltuaan liftaamassa. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu syytti teosta tuoreeltaan Hamasia. Järjestö ei kuitenkaan aiemmin ole tunnustanut syyllisyyttään. Turkissa maanpaossa olevan Arurin mukaan Hamasin aikomuksena oli vaihtaa sieppaamansa pojat Israelin vankiloissa oleviin palestiinalaisvankeihin. Hän ei kertonut, miksi pojat kuitenkin tapettiin. Poikakolmikon tappaminen toimi sytykkeenä Israelin ja palestiinalaisten tuoreimmalle konfliktille. Lue myös |
Kommentoi adressia |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2020 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18163 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1179 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1925 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1311 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6407 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1052 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
82 Luotu: 16.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10487 Luotu: 13.12.2020