Ambulanssin säilyminen Kuhmoisissa
mökkiläinen |
/ #6 Ihmisen hengen tai hädän hinta?30.08.2014 05:26Terveydenhuollon suhteen pitää kansalaisten yhdenvertaisuutta parantaa, ei heikentää. Peruspalveluista käydään säästökeskustelua lukuisissa pienissa kunnissa, varmasti myös Kuhmoisissa. Mielestäni sillä ei edes ole väliä, onko ambulanssin lakkauttamisesta jo olemassa virallisia esityksiä tai päätöksiä. Keskustelua säästön kohteista käydään joka tapauksessa.
Adressi voi siis olla myös viesti päättäjille siitä, ettei asukkaiden peruspalvelua pidä heikentää. Vai kuka määrittelee hinnan infarktin saaneelle vanhukselle tai pyörällään pahasti kaatuneelle lapselle? Jokainen ambulanssia ja ensihoitajia odottanut tietää, kuinka hitaasti aika silloin matelee. Minuuteilla on väliä. Adressin laatija mainitsi myös paikallistuntemuksen tärkeyden. Silläkin on merkitystä. Uskallan väittää, että kaikki navigaattoria joskus käyttäneet ovat myös joutuneet toteamaan, ettei laitteen tarjoama reittivalinta ollut oikea. Jokainen tekniikan pettämisen takia menetetty ihmishenki on liikaa. Ymmärrän kyllä, että pienelle kunnalle on haastavaa huolehtia myös kesäasukkaidensa turvallisuudesta, koska emme Kuhmoisiin tuo veromarkkoja. Me kuitenkin tuemme kunnan taloutta välillisesti käyttämällä erilaisia palveluja Kuhmoisissa. Uskallan vielä väittää, että vapaa-ajan asukkaiden tuoma välillinen tuki on Kuhmoisissakin suuri. Toivon siis itsekkäästi saavani itselleni sekä läheisilleni avun myös vapaa-aikana Kuhmoisissa, jos apua tarvitsen. Olen myös periaatteessa sitä mieltä, ettei ihmisten eriarvoistumista pidä yhtään lisätä. Myös pienten kuntien asukkailla on oikeus perusturvallisuuteen ja -tarpeisiin liittyviin palveluihin, koska ihmisen elämälle tai inhimilliselle hädälle ei pidä laittaa hintalappua. Ensihoidon tasosta ei siis pidä Kuhmoisissakaan tinkiä.
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
538 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
287 Luotu: 21.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18297 Luotu: 25.04.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
246 Luotu: 20.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2024 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1084 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2094 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
712 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6438 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
52 Luotu: 20.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024