ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!
Pasi Louhivuori Helsinki |
/ #4310.12.2008 21:00Tässä on unohtunut RKP:n pyhä asema, joka on koskematon. Jos RKP ei nyt saa tahtoaan läpi, se tarkoittaisi ruotsinkielisten vallan murentumista, ja seuraava askel olisi sitten kielikysymys. Kyse ei ole Thorsin sooloilusta, vaan Thors toimii vain RKP:n puhemiehenä ministerinalaansa kuuluvassa asiassa. Koskaan aikaisemminkaan mikään kansalaismielipide ei ole vaikuttanut kansanedustajien päätöksentekoon. Edustajat voivat myös luottaa kansalaisten tunnetusti lyhyeen muistiin, ja vaaleihin on vielä yli kaksi vuotta aikaa. Jos edustajat noudattaisivat vain pienen kansalaisjoukon tahtoa, mikä vaatimus olisi seuraavana vuorossa? Sehän tarkoittaisi sitä, että valta olisi siirtynyt parlamentilta kansalle. Vaikka perustuslaki toisin väittääkin, ei valta Suomessa voi eikä ole tähänkään asti kuulunut kansalle. Moni edustaja voi nyt tyynnytellä äänestäjiään ja luvata vaikka mitä vain, mutta sitten kun pitää painaa äänestysnappia, lupaukset voivat unohtua aivan samalla tavalla kuin yleensä kaikki vaalilupauksetkin tahtovat unohtua. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1672 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1264 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17955 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
978 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1280 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
595 Luotu: 12.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
590 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
579 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
442 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
441 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
736 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1775 Luotu: 04.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
241 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
231 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1439 Luotu: 29.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12774 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6340 Luotu: 29.11.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1119 Luotu: 03.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.