ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!
Laura Hellberg Mikkeli |
/ #34525.12.2008 17:29Kannattaisin ulkomaalaisten houkuttelua maahan siinä tapauksessa, jos meillä OLISI työvoimapula, ja siinäkin tapauksessa tarkasti seulottuna sellaiset, joilla on työtehtäviinsä tarvittava peruskoulutus ja tarvittava suomenkielen taito. Nykyisessä tilanteessa Suomessa on (viimeisimmän sivukorvalla havaitsemani mukaan) 9% työttömyys. Ennen kuin työvoimaa haetaan maan rajojen ulkopuolelta, pitäisi oman kansalaisten työttömyys saada lähemmäksi nollatasoa. En kannata maahanmuuttajien "sisäänottoa" sillä seurauksella, että maahan tulevat eivät pysty elättämään itseään ja verotuloillaan tukemaan yhteiskuntaa, vaan jäävät jo muutenkin kärsivän yhteiskunnan elätettäväksi. Yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen aiheuttaa taas pahoinvointia, syrjäytymistä ja rikollisuuden kasvua, jonka näemme jo omienkin kansalaistemme keskuudessa. Korjataan ensin suomalaisten kansalaisten omat yhteiskunnalliset ongelmat, ennen kuin otamme "uutta verta" jo tulehtuneeseen kudokseen. Ulkomaalaisten maahanmuuttajien vapaan tulon sijaan pitäisi ajaa Suomen kansalaisten työttömyyden poistamista, verotulojen lisääntymistä ja sitä kautta sosiaali- ja terveyspalveluiden ja muiden työllistymistä parantavien toimien vahvistamista. Nykytilanteessa meitä uhkaa paheneva työttömyys, emmekä tarvitse lisää päitä huolehdittavaksemme, vaan pidetään huolta niistä, jotka jo nyt sitä huolta tarvitsevat. Kouluttamattomien maahanmuuttajien koulutus jäisi tässä tapauksessa meidän vastuullemme, ja näille verorahoille olisi varmasti muuta käyttöä kuin tarjota koulutusta sellaisille ihmisille, jotka eivät kykene heti työntekoon tai lähtee koulutuksen jälkeen maasta. Mietin sitä, miksei tämä lakiehdotus ole näkynyt mediassa, vaan vain kansalaisten aktiivisesti mainostamana netissä? Meitähän tämä koskee! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
460 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.