Rauha Palestiinaan ja Lähi-itään

Antero Svartgård
Helsinki

/ #10

10.01.2009 22:52

Mitään muna-kana-asetelmaa ei oikeastaan ole. Juutalaiset ovat asuneet alueella yli 3000 vuotta, ja Jerusalem on aina ollut juutalaisten pääkaupunki. Islam taas syntyi vasta 600-luvulla.

Pidän Israelin hyökkäystä Gazaan hyväksyttävänä. Hamas on vuonna 1987 perustettu järjestö, jonka ensisijaisena tavoitteena on tuhota Israelin olemassaolo kokonaan. Monet maat (EU, Yhdysvallat yms.) luokittelevat sen terroristijärjestöksi. Ehkäpä kommari-Michael voisi selittää miksi Israelilla ei ole oikeutta puolustaa itseään, ja miksi sen pitäisi sietää Hamasin raketti-iskut maahansa?