TAMPEREEN UHANALAISET KULTTUURITILAT SÄILYTETTÄVÄ
Vieras |
/ #503.12.2014 00:55Hyvä Tampereen kaupunki. Kulttuurin ja taiteen voima ja pelkkä niiden olemassaolo virvoittaa, elävöittää ja kasvattaa kaikkia jotka sille altistuvat, tavalla tai toisella. Kulttuuria ja sen luojia tulee varjella, sillä he omistavat elämänsä yhteiskunnan palvelemiseen omalla-alallaan. Ymmärrän toki että on monia jotka sanovat että eivät viihdy gallerioissa, eivät välitä musiikista, taiteesta, teatterista, elokuvista ynnä muusta, mutta jos virallisentahon yleinen kanta on se, että kulttuurilla ei ole merkitystä, on kansakunta todella pulassa. Kulttuurin ja taiteen tärkeyden huomaa helpoiten sitten, kun sitä ei enää ole. Miltä kaupunkitila näyttäisi, mikä nostaisi ihmiset hetkeksi arjen yläpuolelle jos meillä ei olisi kulttuuria. Ilman kunnollisia tiloja taidetta ei voida esittää, näyttää tai luoda. Suomalaisuus nousi aikanaan taiteesta, kansallinen identiteetti piirtyi ja eriytyi naapureistaan taiteen voimalla. Miten taiteen merkitys ja mahti olisi muka huvennut ajan kuluessa, kun tarve luoda ja esittää kulttuuria on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisetkin. Yhdet ensimmäisistä merkeistä ihmisaivojen kehittymisestä eri tasolle kuin muiden kädellisten oli rituaalit ja kuvat, toisinsanoen, kokemus kulttuurista. Haluaako Tampere tosiaan vajota kivikautta kauemmas, vajota yksinomaan rahan ja kulutuksen valtakuntaan jossa unohdetaan pitää huolta ihmisistä ja tarjota kaikille mahdollisuus ravita itseään henkisesti? Herätkää suojelemaan sitä millä on väliä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "TAMPEREEN UHANALAISET KULTTUURITILAT SÄILYTETTÄVÄ" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2020 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1010 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18158 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1179 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
423 Luotu: 15.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
670 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1917 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1311 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6407 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1052 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
691 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10487 Luotu: 13.12.2020
Mortin männikön puolesta
76 Luotu: 16.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.