En halua, että Suomi liittyy Natoon
Ilkka Luoma Adressin tekijä |
/ #5 Suomi voi rauhassa ottaa irtioton Natoon liittymisestä29.01.2009 21:43[orig. sunnuntai, huhtikuu 23, 2006] Suomi voi rauhassa ottaa irtioton Natoon liittymisestä YLE 1:n A-plus puhututti "päättäjiä" jälleen Natosta. Presidentinvaaleista päästyämme ja saatuamme sieltä vain epäselviä kantoja, on nyt vuorossa alemman tason päättäjät, joilla on yhtä vaikeaselkoiset kiertelyt kuumasta perunasta Nato ja siihen liittymisestä. Vain nuorison edustaja oli kirkasotsainen ja liputti puolueettomuuden puolesta, siten, kuinka se nyt voi missään sitä täysin olla. Nuoriso on huomista ja tulevaisuutta. Sveitsi on puolueettomin maa Euroopassa. Suomi voisi olla pohjolan sveitsi. USA kurtistaa suomalaisten kulmakarvoja ja George W:n järjestyspoliisina olo suojaa lähinnä vain heidän öljynsaantiaan, sillä USA tietää, että se on saamassa vastinkumppanin taloudessa ja myöhemmin myös maailmanpolitiikassa Kiinasta, joka ostaa osansa mm. maailman öljyvaroista. Öljy ei tule näillä kulutuslukemilla riittämään kaikille. Maapallo on hyvin riippuvainen energiasta ja me olemme maailman suurimman energiavarannon vieressä. Suomalainen rauhanturvaaja on käsite maailmalla. Voi olla mahdollista, että jossain päin maailmaa esim. Irakissa hyvin tiukoissa paikoissa irakilaiset kautta linjan haluavat oikeasti puolueettomat tahot valvomaan heidän keskinäisiä erimielisyyksiään ennenkuin tappavat kaikki toinen toisensa. Voi olla, että he kelpuuttavat vain suomalaistyyppisiä, oikeasti myös sitoutumattomia, rauhanturvaajia. Suomalainen kriisinhallinta voisi syntyä myös käsitteeksi luotettavana ja oikeudenmukaisena tahona olemaan ulkopuolinen arvioitsija esim. juutalaisten panssarivaunujen/ taisteluhelikopterien ja palestiinalaisten ritsapoikien väliin. Suomalaisen sotilaan käsite elää vieläkin isoisiemme kättentyöstä ajalta, jolloin Itsenäisyytemme ratkaistiin. Suomen kansa ei halua liittyä Natoon, suomalainen arkikansalainen on myös arkijärkevä; me tiedämme missä me sijaitsemme ja se ei ole pelkoa vaan tosiasioiden hyväksyntää. Me tunnemme naapurimme ja osaamme elää kummankin kanssa. Ruotsi ei ole meille uhka, eivätkä he Natoon liity. Venäjäkään ei ole uhka, kunhan vain haluamme heidän kanssaan jämäkästi neuvotella. Venäjän energia voi olla meille ratkaisevaa, kun energiapula iskee koko Euroopan Unioniin. Näyttää siltä, että venäläiset kaipaavat Suomesta edesmenneen voimamiehen presidentti Urho Kekkosen kaltaista päämiestä, joka tietää mitä Suomi tahtoo. Suomalainen huolehtikoot omasta puolustuksesta, määrärahoja voidaan lisätä; se on meidän parasta "Natoa". Karttaan katsoen huomaamme, että USA on yhtä kaukana kuin Kiina. Kiina nousee vaikuttajien rooliin tulevassa Iranin poliittisessa kriisissä. Kiinakaan ei liity Natoon, vaan rakentaa oman uskottavan puolustuksen. Suomi ei ole Kiina, mutta Kiina tulee olemaan meille merkittävä kauppakumppani. Maailma on nyt yksinapainen USA hegemoniana ja USA pitää pitkään kiinni sotilaallisesta ylivoimastaan. USA on ainut sotilasmahti, joka kykenee liikuttamaan joukkojaan minne tahansa maapallolla. USA ei myöskään hyökkää Suomeen. Kiina nousee toiseksi tai kolmanneksi navaksi seuraavan 30 vuoden aikana. Suomalainen puolueettomuus tulee olemaan kovaa valuuttaa, kun todelliset konfliktit alkavat maailmalla loppuvana öljynä, puutteena puhtaasta vedestä ja ruoasta. Riidan siemenet ovat myös valmiina siitä, kuka saa päästää ja mitä. Aavikoituva Afrikka ajaa ihmiset loputtomiin kansainvaelluksiin. Kuivuva Etelä-Eurooppa muuttaa tasapainoa koko EU:n alueella. Suuret maat linnoittautuvat kahteen-kolmeen blokkiin, sillä Venäjäkään ei ole liittymässä Natoon. Suomelle on tilaus olla ulkona blokeista. Suomella ei ole mitään geopoliittista jänniteasemaa. Suomi on ikänsä seissyt kristillisten kirkkojen välissä sekoittaen välillä itsekkin luterilaisuutta ja ortodoksisuutta. Nykyiset uskonnot ovat jo niin rauhantahtoisia, että ovat miekkansa tuppeen laittaneet. Suomelle riittää taloudellisesti vankat siteet niin USA:han, omaan EU:hun, Venäjälle kuin Kiinaan. Ilkka Luoma |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "En halua, että Suomi liittyy Natoon" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2006 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1007 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18134 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1176 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
412 Luotu: 15.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
666 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1902 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6401 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12807 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
303 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1050 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1470 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10483 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.