Luontaishoitoja uhataan rajoittaa Suomessa

Kalevi Riikonen
Mäntsälä

/ #20 Oikeus tasapuoliseen omaan hoitovalintaan

10.02.2009 22:36

Esimerkkejä lapsiuhreista virallisesta "oikeasta" tieteellisestä hoidoista;
- Vajaan vuoden ikäinen lapsi viedään rokotettavaksi terveysministeriön ohjeistuksen mukaisesti noin klo 10 aamupäivällä. Luonnottomalla "puoskarointirokotuksella" lapseen tuli nopeasti kova kuume ja muutaman tunnin sisällä havaittiin lapsen olevan tajuton. Heti terveyskeskukseen vietäessä lapsi oli jo kuitenkin ehtinyt menehtyä. Kuolema todettiin tapahtuneeksi virallisesti noin klo 16 seutuvilla. Vanhemmille myöhemmin annetun virallisen terveyshoitohenkilön suorittamassa lopputoteamuksessa kiistettiin rokottamisella olleen mitään syy-yhteyttä terveen lapsen äkilliseen kuolemaan. Näin saatiin jälleen korruptoituneen lääketeollisuuden rahastuksen "murhaama" uhri pois virallisista hoitovirhetuloksista.
- Kaksi pientä lasta (sisar ja veli, vuoden ikäerolla) vietiin terveysohjelman ohjeistuksen mukaiseen rokotukseen. Molemmat saivat virallisen ohjelman mukaisen rokotteen. Molemmille puhkesi voimakas kuume ja voimakas punotus osittaisena turvotuksena. Vanhempien yhteyden otto terveyskeskukseen lasten tilanteesta ei tuottanut mainittavaa tulosta. "Joskus jälkikuumeilu kuuluu asiaan". Koska ongelma pojan kohdalla näytti pahenevan huolestuttaviin mittoihin, molemmat käytettiin virallisessa tutkimuksessa. Rokotuksesta seuranneina päivinä poika sai useita epileptisiä kohtauksia.
Lukuisat käynnit eivät tuottaneet mitään korjaavaa selkeää parannusta lasten tilaan. Useammman viikon kestävässä vanhempien "kärsimyshelvetissä", öisine valvomisineen, perheen päivärutiini oli täydessä kaaoksessa. Nyt alkoi tiukkasävyinen lähestyminen "rokotuspuoskarointia" tehnyttä laitosta kohtaan. Vasta oikeudellisten toimenpiteiden vauhdittamana alkoi selvitystä tapahtua. Kyseessä oli pilaantunut rokote-erä. Montako lasta tällä "ennaltasuojattiin" mahdollisia tulevia sairauksia vastaan. SUOMEKSI; TUHOTTIIN NÄIDEN LUONTAINEN IMMUNITEETTIJÄRJESTELMÄ.
Vuosien oikeusselvittelyn ja poikalapsen viikottaisten epileptisten kohtausten kypsyttämänä nyt nämä entiset vannoutuneet virallisen terveyshuollon uhrit, joutuivat alentumaan luontaisterapioiden avun puoleen. Ja katso, pojan psyykkinen jälkeenjääneisyys alkoi hitaasti terapiakäsittelyn kautta parantua. Viikkojen kuluessa havaittiin epileptisten kohtausten jääneen pois luontaisterapialla. Voi vain kuvitella tämänkin perheen henkistä kärsimystä ja tuskaa.
- Aikuisten kokemuksia mm. sokeripalarokotteesta on karmeaa kuultavaa. Lukuisat keskenmenot raskaana olevilla naisilla lisääntyivät heti lähes räjähdysmäisesti. Sokeripalarokotteen antamisen jälkeen syntyi yllättävän paljon kehitysvammaisia lapsia. Lisäksi niihin aikoihin vanhusten kuolleisuus lisääntyi melkoisesti. No se tietenkin kirjattiin "virallisena poistumana".
Lyhyesti; Mitä toimenpidettä lääketieteellisesti kirjataan hoitovirheiksi, on täysin aktiivisten, vain VIRALLISTA HOITOA saaneiden potilaiden vastuulla. Ei kai lääketehtaiden ja lääkefirmojen myyntiagentit (joita lääkäreiksikin kutsutaan) ala sahata oksaa altansa lääkemyyntiä vähentämällä ja kirjaamalla hoitovirheitä tai edes mahdollisia haitta- ja sivuvaikutuksia eteenpäin.