ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!
Juha Mäki-Ketelä Adressin tekijä |
/ #527 Viimeinen muistutus kansanedustajille15.02.2009 20:32LÄHES 28 500 KANSALAISTA ALLEKIRJOITTANUT ADRESSIN, JOSSA VAADITAAN UUDEN ULKOMAALAISLAIN HYLKÄÄMISTÄ KOKONAISUUDESSAAN Arvoisa kansanedustaja, Uuden ulkomaalaislain käsittely alkaa kahden päivän kuluttua. Uutta ulkomaalaislakia vastustavan adressin on allekirjoittanut lähes 28500 kansalaista. Luovutin adressin eduskuntaryhmien edustajille viime perjantaina. Liitän oheen kolme linkkiä, joista voitte itse katsoa, mitä kaikkea tilaisuudessa tapahtui. Liitän mukaan myös linkit asiaa käsitteleviin televisiouutisiin. Jostain syystä lakiesitys ja sen käsittely ovat jääneet suurelta yleisöltä huomaamatta. Tilanne korjaantuu ensi tiistaina, jolloin noin miljoona suomalaista seuraa Ajankohtaisen kakkosen Maahanmuuttoilta -lähetystä. Myös minä olen lähetyksessä keskustelemassa ja esittämässä näkemyksiäni sekä maahanmuutosta että uudesta ulkomaalaislaista. Tulen kommentoimaan myös virkamiesten ja kansanedustajien toimintaa ja toimimattomuutta lakiehdotukseen liittyen. Tulen esittämään tuossa lähetyksessä faktoja, joista osa teistä ei ole koskaan kuullutkaan. Voitte itse miettiä, miksi ette ole niistä kuulleet. Jotta kritiikkini menisi ”oikeaan osoitteeseen”, on erittäin tärkeää, että vastaatte alla oleviin kysymyksiin, mikäli ette ole jo niihin vastanneet. Mikäli olette, on tämä muistutus aiheeton. Kysymykset 1. Kun ministeri Thorsin valmistelema ja hallintovaliokunnan näennäisesti muuttama lakimuutosesitys tulee eduskunnan käsittelyyn, äänestättekö sen puolesta vai sitä vastaan? Vastatkaa yksinkertaisesti joko "äänestän puolesta" tai "äänestän vastaan". 2. Jos äänestätte sen puolesta, miten perustelette kantanne? Vastatkaa mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti, kiitos. Selkeitä vastauksia eivät ole esimerkiksi tällaiset: "olet hyvällä asialla", "jatka samaan malliin", "tuen sinua tärkeässä työssäsi" tai "löydät vastaukseni blogistani" jne. Ne ovat pelkkää tyhjää sanahelinää, jolla ei ole mitään merkitystä kenellekään. Ei ainakaan meille äänestäjille. Vastatkaa siis vain "kyllä" tai "ei", kiitos. Kiertely samoin kuin vastaamatta jättäminen herättää äänestäjissänne pelkästään epäluuloja. Vastausten jatkokäsittely Kaikkien kansanedustajien vastaukset perusteluineen samoin kuin tieto vastaamatta jättämisestä julkaistaan suojatulla ja valvotulla internet-sivustolla. Siellä myös äänestäjät voivat kommentoida näkemyksiänne ja toimintaanne tässä lakiasiassa. Sivuston tarkoitus on lisätä keskustelua aiheesta, koska se koetaan kansallisen tulevaisuuden kannalta erityisen tärkeäksi. Uusi ulkomaalaislaki herättää voimakasta kansalaiskeskustelua. Kuluneen kuukauden aikana myös valtamedia on kiinnostunut asiasta, ja myös asialliset maahanmuuttokriittiset tahot ovat alkaneet saada äänensä mediassa kuulumaan. Tämä kehitys näyttää ilokseni voimistuvan, joten on hyvin todennäköistä, että maahanmuuttoon liittyvistä asioista tulee seuraaville Europarlamentti- ja eduskuntavaaleille vahvasti leimaa antava tekijä. Näin ollen sivustosta tulee varmasti erittäin suosittu ja äänestyskäyttäytymiseen merkittävästi vaikuttava foorumi. Kysymyksiin vastaaminen vie aikaa vain noin 10 minuuttia. Odotan saavani vastauksenne ennen lakiesityksestä äänestämistä. Toivotan kaikille edustajille rohkeutta ja viisautta äänestää oikein. Oikea valinta on ” Ei uudelle ulkomaalaislaille”. Ystävällisin terveisin, Juha Mäki-Ketelä, Tampere Adressin luovuttaminen Kolmen ensimmäisen linkin tuotannosta vastaa kansalaisliikkeemme oma tuotantoryhmä. Tulemme jatkossakin käyttämään tätä tosiasioihin ja sensuroimattomaan tiedonvälitykseen perustuvaa toimintamallia. Osa 1. http://www.youtube.com/watch?v=ZSYkpCK08xM&feature=channel_page Osa 2. http://www.youtube.com/watch?v=kx5l2wHqxAY&feature=channel_page Osa 3. http://www.youtube.com/watch?v=0FH2E5jos-k&feature=channel_page Valtakunnallisten televisiokanavien uutislähetykset Nelonen http://www.nelonen.fi/videot/uutislahetykset/default.asp?video=7761&newpage=1&c=3 Täällä tarkemmin (ensin tulee muutaman sekunnin mittainen mainos, sen jälkeen varsinainen asia): http://www.nelonen.fi/videot/default.asp?video=7750&c=1 Mainostelevisio http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/02/799623 Lisätietoja Linkkejä pohdintojen perusteeksi: http://www.adressit.com/keskustelu/7133/start/425, siellä keskustelu numero 427, Lehdistötiedotetta taustoittavia linkkejä |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2005 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1002 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18128 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1176 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
404 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
663 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1899 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6400 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12806 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1050 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1469 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10482 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.