Suomeen on saatava maailman edistynein eläinsuojelulaki!

Michail Jaction
Jurmaa

/ #1

23.04.2009 12:45

Ehkä parasta eläinten suojelua olisi tukea pieniä tiloja. Näin yhdellä hoitajalla olisi vähemmän eläimiä vastuullaan ja niitä todennäköisesti pidettäisiin automaattisesti paremmin, ilman mitään lakeja. Valitettavasti siirtyessämme EU:n jäseneksi tukijärjestelmämme kääntyi päinvastaiseksi kuin ennen: nyt iso tila saa enemmän tukea kuin pieni. Tietenkin iso on tuottavuudeltaan parempi, ja sitähän yleensä taloudessa haetaan.

Muistan lapsuudenkotini maitokarjan, kuusi lehmää. Lehmät pidettiin kiinni navetassa noin metrin pituisessa liinassa, eivätkä ne kärsineet siitä. Niityltä sisälle navettaan tuodessa ne menivät itse omille paikoilleen. Mielestäni kiinnipidon kieltäminen ei ole tarpeellista, kuten ei myöskään turkistarhauksen. Eläinkokeet tupakkatuotteiden ja kosmetiikan kehityksestä joutavat pois, mutta valitettavasti lääketeollisuus niitä edelleen tarvitsee.