Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista
Sivistynyt kansalainen |
/ #133 PEREHTYKÄÄ ASIOIHIN, tässä tietoa23.09.2011 20:56Ette tiedä mitään ydinvoimasta ja alatte täällä paasaamaan sen riskeistä, kannattamattomnuudesta ja epäekologisuudesta. Ydinvoima säästää luontoa, ei saastuta ja on tilastojen mukaan aiheuttanut vähiten kuolemia verrattuna kaikkiin muihin energiantuotantomuotoihin. Jos ydinvoimalat rakennetaan kunnolla ja häiriötiloihin on valmistauduttu, on riskit minimaaliset. Esimerkiksi Japanissa ydinvoimaloissa oli vain 1 "hätävarasysteemi", jotka ilmeisesti molemmissa voimaloissa rikkoutuivat tai ne eivät toimineet. Suomessa niitä on 4. Lisäksi Suomessa on vakaa kallioperä johon on hyvä haudata ydinjätteet. 1 Kg uraania vapauttaa saman määrän energiaa kuin 50 000 000 litraa bensiiniä poltettuna. Miettikääpäs vähän sitä? Tuulivoimalat pilaavat maisemat ja vaativat n. kerran viidessä vuodessa vaihdelaatikon uusimisen, koska ne eivät yksinkertaisesti kestä. Lisäksi niiden tuottama teho on naurettava. Vesivoima pilaa joet ja järvet eikä sekään tuota merkittävsäti. Hiilivoima vaatii massiivisa hiilen kuljetuksia ja saastuttaa ilmastoa. Ainoa vastaus kasvavaan energiankulutukseen on YDINVOIMA tai PALUU KESKIAJALLE. Nykyisiä FISSIOVOIMALOITA ehkei aiota kauaa enää valmistaa, koska FUUSIOVOIMALAT tuottavat energiansa vedyllä fuusioreaktiossa. Fuusiovoimalaa rakennetaan kansainvälisin voimin Ranskaan, koska operaatio on liian kallis ja pitkäaikainen tuottoon nähden millekään yritykselle tai yksittäiselle valtiolle. Fuusiovoimalassa jätteenä syntyy heliumia, joka ei ole vaarallista, koska se on jalokaasu. Jalokaasuilla on oktetti, joten ne eivät reagoi helposti(lähes ollenkaan meidän lämpötiloissa) muiden aineiden kanssa, joten helium on melko neutraali alkuaine. Jalokaasuna se on vielä turvallisempi kuin jotkut, mitkä syrjäyttävät hapen keuhkoissa. Tulevaisuudessakin siis käytetään ydinvoimaloita, koska fuusiovoimala tulee olemaan ainoa järkevä ratkaisu kasvavaan energiantarpeeseen. Fuusiovoimalla tuotetaan vedyllä moninkertainen määrä verrattuna fissiovoimaloide energiantuotantoon, missä energia saadaan uraanin fissioreaktiosta. Tästä syntyy kaksi radioaktiivista tytärydintä. Fissioreaktiossa ei radioaktiivisa aineita synny. Fissioreaktio, jossa Uraanin isotooppi U235 halkeaa kahdeksi muuksi alkuaineeksi: kryptonin ja bariumin isotoopeiksi Kr92 ja Ba141. Yksinkertaisesti kemiallisilla voimaloilla ei voida tuottaa paljoa mitään energiamääräisesti(kemiallisissa reaktioissa on kyse atomin ulkokuoresta, elektroneista), vaan siihen tarvitaan ydinreaktioita. Asioihin voi perehtyä enennkuin ruvetaan jauhamaan pastaa. Jos asioihin perehdytään kunnolla ja tiedostetaan riskit sekä varaudutaan niihin, saadaan aikaan hienoja asioita. Esimerkkinä vaikka auto, nykyään Suomessakin on nopeusrajoitukset (verratutna vaikka reilu 50v sitten), autoista löytyy turvatyynyt, -vyöt ja kaikkea muuta vipstaakkelia. Moottori edessä, vahva metalli runko ym ym ym. Tuomitaanko auto, kun "suurilla" nopeuksilla voidaan teloa toisiamme vain siksi että meidän tarvitsee liikkua paikasta A paikkaan B? EI, joten miksi tuomita ydinvoima, jolla saa moninkertaisesti halvemmalla, ekologisemmin ja oikein tuotettuna erittäin turvallisesti paljon sähköä. Muissa EU maissa ei adressin mukaan louhita uraanimalmia. Miksi Suomen pitäisi lopettaa se? Siitähän saa hyvän vientituotteen. Ei kaadeta sitten metsääkään? Ei käytetä autoja, vaan polkupyöriä. Oikeastaan olisi ekologisinta juosta. Kaikkein ekologisinta olisi oikeastaan olla syömättäkin kokonaan. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2048 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
475 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18228 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1975 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
685 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6428 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.