Asunnottomille asuntoja
Ville Honkala Seinäjoki |
/ #103.12.2009 16:21Vallatkaa tyhjillään olevia taloja jos olette asunnottomana. Niitä on paljon. Jos ei esim Helsingistä löydy niin menkää Kajaaniin, Kaskisiin, Soiniin, Halsualle, Peräseinäjoelle tai katsokaa muuttotappiollisia paikkoja jostain. Jos pystyy elämään ilman sähköä, se laajentaa tarjontaa. Vanhoja tönöjä on maaseutu täynnä. Paljon hyviä taloja joissa kukaan ei ole edes käynyt kymmeniin vuosiin. Vanhoja saunarakennuksia. Puulla lämpiäviä. Pummijunilla pääsee. Makuupussi mukaan, kynttilöitä, spriikeitin ja säilykkeitä. Aina löytyy risuja tai vanhaa ladonseinää lämmitykseen. Kannattaa ottaa palovaroitin mukaan kun vanhat hormit ei ole aina ehjiä. Ottakaa mallia romanikerjäläisistä. Ruotsinkielisellä pohjanmaalla eräässä kylässä kyläläiset kunnostivat yhdessä vanhan talon romaneille jonka olivat vallanneet ja hankkivat työpaikkoja työtä haluaville. Eivät häätäneet pois. Ne vanhat pohjalaistalot on isoja, mahtuu isokin porukka. On renki- ja piikatupia ja aittoja. Itse menisin johonkin autioon saunarakennukseen jos ei olisi kattoa päällä. Vanhassa navetassa tätä kirjoitan. Mitään varsinaista asuntoa ei ole. On silti lämmin kun tulee sähköt. Tuossa pihapiirissä olis 100 vuotta vanha talonrähjä. Kattoa kun vähän korjaisi niin kyllä siellä mielummin olisi kuin taivasalla. Savuhormia kun vähän paikkaisi niin se olis lämminkin. Kahden kilsan päässä on kyläkauppa. Rauhallista on ollut. Vesi pitää hakea sieltä kaupasta, 20 litraa tulee fillarin sarvessa ja sillä käy saunassa. Lumestakin voi sulattaa tai hakea joesta mutta ei tarvi kun kaupasta antavat ilmaista hanavettä ja kyselevät vaan että miten menee. Onhan niitä hylättyjä rakennuksia paljon eikä edes tarvi mennä kovin korpeen. Löytyy niitä suuristakin kaupungeista. Lauttasaaresta meren rannalta. Maalla on kyllä mukavaa. Jos ei saa mitään sossusta niin voihan sitä periaatteessa väärentää vuokrasopimuksen vallattuun taloon, niitä saa valmiita sopimuslomakkeita kirjakaupiosta. Asumistuki pyörimään ja toimeentulotuki. Rikos ei aina kannata mutta asunnottomana pikkuvilppi on sallittu. Moni menee linnaankin ettei paleltuisi kuoliaaksi. Aina voi kerätä tölkkejä jos valtaa ilmaisen asunnon ja ainoat menot on ruoka. Talonvaltauksessa ei ole mitään laitonta jos talo on ollut kauan tyhjillään. Kun siellä sitten asuu niin vaikka tulisi omistaja häätämään niin sen häädön on mentävä käräjien kautta ja astuu voimaan parhaassa tapauksessa vasta 6 kk päästä käräjistä. Kannattaa väittää sellaisessa tilanteessa asuneensa siellä jo kauan, vuoden-puolitoista. Tulee pitkä irtisanomisaika. Näin, vaikka mitään vuokrasopimusta ei olisi koskaan ollutkaan. Sodan jälkeen kun oli paljon asunnottomia ja tyhjiä asuntoja, säädettiin laki talonvaltauksesta ihmisten turvaksi ja se on voimassa vieläkin. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Asunnottomille asuntoja" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2036 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
458 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1963 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1322 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.