Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
anja |
/ #1016.11.2015 09:11Kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille siitä kovasta työstä, jonka olette tehneet! Oli jo aikakin hallituksen tulla järkiinsä. Tällaista poukkoilua en ole eläissäni nähnyt ja olen sentään 64-vuotias. Saivat kuitenkin aikaan sen, että jouduin juoksemaan lääkärissä toukokuun lopun ja tämän päivän välillä (tulin juuri lääkäristä) monta kertaa verenpaineen hallitsemattoman nousun vuoksi, vaikka se n. 20 vuotta on ollut pienellä lääkityksellä sopivan alhainen. Ja alhainen sen pitää olla, koska olen diabeetikko. Asia ei vieläkään ole poissa päiväjärjestyksestä, vaan vielä pitää tämän vuoden puolella mennä lääkärille ja tarkistetaan tilanne, koska paineet edelleen ylempänä kuin pitäisi olla. Ensin rääkätään ihminen melkein hengiltä ja sitten ilmoitetaan että härpitihää, väärä hälytys. Tietenkin on hienoa, että peruivat uhkauksensa niin kuin lukemattomat muutkin uhkaukset, mutta siltä ei voi välttyä, että hallitus vaikuttaa vähäjärkisten kerholta. Ja vielä Kela-korvausasiankin pistävät uusiksi, tosi hyvä sekin, mutta idioottimaisilta vaikuttavat, enkä enää ikinä eläissäni voi vähääkään kunnioittaa sen enempää nykyisiä ministereitä kuin hallituspuolueitakaan. En niitä kyllä ole ennenkään äänestänyt. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2034 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1026 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18200 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
455 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1959 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
674 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12812 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
114 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6421 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
764 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10499 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
699 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024