Suomen Koirankasvattajat ry:n vetoomus ja adressi Suomen Kennelliitto ry:n jalostusstrategiaesitystä
Jaakko Sulkamo Jyväskylä |
/ #6 Tavan koiraharrastajaa ihmetyttää04.03.2010 13:11Hyvä Juha. Minulla olisi pari pientä ihmettelyn aihetta koskien adressiasi. En haluaisi vaikuttaa tahallani provoisoivalta trollilta, sillä tarkoitukseni ei ole mustamaalata toimintaasi, ainoastaan kysellä sille perusteita. "Ehdotelman mukaisena toteutuessaan SKL:n jalostusstrategiaesitys vain vaikeuttaa suomalaista vastuullista ja kansainvälisesti arvostettua puhdasrotuisten koirien jalostusta. Kotimaiset koirankasvattajamme ovat jo nyt rotujen terveyden, luonteen sekä geneettisen monimuotoisuuden huolehtimisessa maailmalla omaa luokkaansa." Voisitko hieman perustella miten strategiaesitys jalostusta hankaloittaa? Ja voisitko myös kertoa, millä perusteella suomalainen koirankasvatus on kärkikastia "rotujen terveyden, luonteen sekä geneettisen monimuotoisuuden huolehtimisessa"? Tämä ihmetyttää suuresti, sillä käydessäni sinun kennelisi sivuilla en sieltä löytänyt yhdenkään ainoan koiran kohdalta mitään terveystuloksia, en tietoa koirien sukujen luonteista, sairauksista, mahdollisista allergioista, ainoastaan vinon pinon näyttelymeriittejä. Ulkonäköpalkinnoillako siitä terveydestä, luonteesta ja geneettisestä monimuotoisuudesta huolehditaan? Itse näkisin, että jopa kennelliitossa asti on viimein huomattu millaisessa umpikujassa rotukoirajalostus alkaa hiljalleen olla. Nyt on korkea aika alkaa miettiä, millä tästä eteenpäin vielä päästään. Tämä ehdotus on konkreettinen keskustelunavaus siihen suuntaan. " Oikea tapa edistää jalostustyötä on koulutus, valistus ja vapaaehtoisuuteen perustuva tiedonhankinta. Sanelupolitiikka ja kiellot eivät ole tätä päivää. Koirankasvatuksessa tulee vallita avoin ja rakentava yhteistyön henki kasvattajien ja eri intressipiirien välillä. Vain siten voidaan ylläpitää jo tähän mennessä onnistuneeksi osoittautunut ja ainutlaatuinen ilmapiiri, jossa suomalainen koirankasvatus ja sen hienot tulokset ovat syntyneet." Voisitko ihan vähän avata minulle mitä nämä hienot tulokset ovat? Kyllä, on olemassa perusterveitä rotuja joiden kanssa on mukava olla ja elellä, mutta on myös hirveä määrä äärimmilleen jalostettuja rotuja, joiden terveystilanne on katastrofaalinen. Kaikesta maailmassa saatavilla olevasta koulutuksesta, valistuksesta ja vapaaehtoisesta tiedonhankinnasta huolimatta monet rodut on ajettu sellaiseen geneettiseen umpikujaan ettei ilman radikaaleja toimenpiteitä näitä rotuja enää pian ole olemassa. Nyt kun siis on todistettavasti kokeiltu vapaaehtoisuuden tietä, ja huomattu ettei se toimi, niin eikö nyt nimenomaan olisi aika kokeilla rohkeasti jotakin muuta keinoa joka oikeasti pakottaisi kasvattajat ja koiranhankkijat ajattelemaan muutakin kuin söpöä ulkonäköä ja näyttelyruusukkeita. Vaikka sitten lisäämällä sitä "loputonta lupien, testien ja kustannusten viidakkoa". MOT. Hyvää talvilomaa kaikille, Jaakko Sulkamo |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Suomen Koirankasvattajat ry:n vetoomus ja adressi Suomen Kennelliitto ry:n jalostusstrategiaesitystä" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1997 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18104 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
375 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1877 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.