EI LUKUKAUSIMAKSUILLE
Jasmiina Heinonen Adressin tekijä |
/ #3 Mitä hyötyä on nopeasta valmistumisesta05.03.2010 11:47jos valmistuu suoraan työttömäksi?? Nykyisin liian moni juuri valmistautunut korkeakouluopiskelija joutuu suoraan työttömäksi, ja jotkut pitkittävätkin tarkoituksella opintoja siihen asti kunnes työpaikan saanti varmistuu. Lukukausimaksujen periminen suosii vain varakkaita osapuolia. Heille ei tuhat euroa lukuvuodessa ole mikään raha! Tiedän korkeakouluopiskelijoita, jotka joutuvat sinnittelemään vaikka saavat täyden laina-avustuksen. Ihmiset ovat vaan liian erilaisessa elämäntilanteessa!! Se, että kyseinen tuhat euroa lisättäisiin opintolainaan siten, että henkilö saisi nostaa tuhat euroa enemmän ei ole mikään ratkaisu. Köyhät joutuisivat ottamaan lisälainaa. Ja jos kyseinen köyhä opiskelija vielä valmistuu suoraan työttömäksi, niin kuka sitten maksaa opintolainan takaisin? Lukukausimaksujen periminen ei edes nopeuttaisi suoranaisesti opintoja. Suurin osa korkeakouluopiskelijoista sinnittelisi kuitenkin koulussa pidempään, koska eivät haluaisi ottaa lisälainaa. Toiset siis tekevät mieluummin enemmän töitä kuin ottavat lisää lainaa! Eli lukukausimaksulla voi olla myös täysin päinvastainen vaikutus!! Parempi keino nopeuttaa valmistumista on esim. uusien työpaikkojen luonti. Se nostaa motivaatiota opiskeluun kun usko tulevaisuuteen on kovempi. Toinen parempi keino nopeuttaa valmistumista (ihmiset nopeammin töihin) olisi helpottaa opiskelijoiksi haluavien pääsyä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Suurin osa opiskelijoista pitävät usean välivuoden - vain siksi, että A) eivät tiedä mille alalle hakevat B) eivät pääse kovista yrityksistä huolimatta kouluun sisälle. Tähän ratkaisuna olisi ammatinvalintapsykologin palveluiden huomattavan suuri lisääminen (nykyisin jonotusaika on puoli vuotta) sekä opiskelupaikkojen lisääminen. Myös opintotuen nostaminen (sis.opintolaina) helpottaa suoranaisesti opiskelijan arkea ja A) työt voidaan joko kokonaan lopettaa B) töitä voidaan vähentää. Töiden lopettaminen ja vähentäminen opiskeluajalla taas suoranaisesti vaikuttaa opiskelijan jaksamiseen ja motivaatioon. Myös erilaisten psykologipalveluiden lisääminen korkeakouluihin voi vaikuttaa tiettyjen yksilöiden elämänlaatuun ja sitä kautta opintojen nopeampaan valmistumiseen. Joka tapauksessa keinoja on monia, mutta se ei ole mikään keino, että lisätään opiskelijoiden taloudellista epävarmuutta jo muutenkin epävakaassa taloustilanteessa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "EI LUKUKAUSIMAKSUILLE" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1033 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2042 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18213 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
465 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1971 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1324 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6424 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10504 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
709 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1475 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.