Suomen Koirankasvattajat ry:n vetoomus ja adressi Suomen Kennelliitto ry:n jalostusstrategiaesitystä

Juha Karekselle ja muillekin kysymyksiini vastanneille suuri kiitos viitseliäisyydestä. Itse olen nuori, vasta koiraharrastukseni alkutaipaleella, joten on ollut hienoa saada kuulla kokeneempien mietteitä asian tiimoilta.

Ensinnäkin kohoavista testauskustannuksista ja sen vaikutuksista pentujen hintaan opin tästä keskustelusta paljon uutta. Kiitos siis kansantajuisista esimerkeistä eritoten Marjo Tapiolle ja Juha Karekselle.

Uskon kyllä koirien kasvattamiseen liittyvien taloudellisten riskien olevan suuria, tuontikoirien kohdalla jopa lähes mahdottoman suuria. En voi kuvitellakaan miltä tuntuu menettää kymppitonni käypää rahaa yhden kuvaustuloksen takia. Ja on totta, että siellä missä on byrokratiaa, on myös tarpeetonta jäykkyyttä ja joustamattomuutta.

Siltikin olen taipuvainen kannattamaan muun muassa PEVISA:n käyttöä. Kaikki suomalaisetkaan koirankasvattajat ja urosten omistajat kun eivät välttämättä tee työtään puhtaasti rodun etu mielessään, valitettavasti. Jollakin keinolla ymmärrettävästi on pakko hillitä roduille epäsuotuisaa jalostusta. Esimerkkinä täällä on käytetty lonkkatulosten raja-arvoa ja pentuemäärien rajaamista. Ilman näitä kieltoja ei tarvita kuin yksi epärehellinen uroksenomistaja ja pari kasvattajaa käyttämään vaikkapa nivelrikkoista urosta usealle nartulle. Varmasti ymmärrätte kuinka nopeasti tällainen harkitsematon matadorkäyttö vaikuttaa jo lähes kautta linjan rodun laatuun.

Kaikkine ongelmineenkin siis kielloilla on mielestäni arvostettava päämäärä, tehtailijoiden hidastaminen. Valitettavasti kääntöpuolena myös rehellisten kasvattajien työ on tällöin hankalampaa. Jos olisi keino hillitä päätöntä koiratuotantoa ilman että siitä kärsisivät kaikki ne tunnollisetkin kasvattajat, olisi se ilman muuta parempi vaihtoehto kielloille. Nykytilanteessa kuitenkin jokainen koirista aidosti välittävä varmasti ymmärtää, ettei kaikkien kieltojen ja ohjesääntöjen poistaminen koirien terveyden kustannuksella ole hyväksyttävä vaihtoehto.

Juha Kares kommentoi aiempaa kirjoitustani sanomalla ettei koirankasvatuksen tilanne ole niin synkkä kuin annoin ymmärtää. Olen tässä kohtaa eri mieltä. Punaisia irlanninsettereitä on Suomessa yli viisi tuhatta yksilöä. Vuosittain uusia rekisteröintejä on kahdesta kolmeen sataa. Viime vuonna KoiraNetin mukaan 179:ltä koiralta on tutkittu myös ne mainitut lonkat. Jos näinkin suuren koiramäärän rodussa vaihtoehtoina tosiaan on joko käyttää jalostukseen sairaslonkkaista koiraa, tai lopettaa koko jalostus, on mielestäni enemmän kuin perusteltua sanoa tilanteen olevan synkkä. HÄLYTTÄVÄN synkkä.


Myös Kirsi Luomanen antoi esimerkin josta opin paljon uutta. Pentuemäärien rajaaminen on varmastikin keskustelun arvoinen aihe. Mielestäni tosin uroksen käyttäminen enemmän kuin kolmelle nartulle, suurilukumääräisessäkään rodussa, ei voi pitkässä juoksussa tehdä rodulle mitään hyvää. Joskin, kuten sanottu, olen vasta aloitteleva harrastaja, en kasvattaja, ja tämä on ainoastaan minun aloittelijan näkemykseni. Toki kolme pentuetta on esimerkiksi labradorinnoutajien määrässä vain pisara meressä, mutta populaatioltaan pienemmän rodun kohdalla riskit ovatkin jo aivan toista luokkaa. Enkä aivan pysty uskomaan että tämä mainittu rajoite lopettaisi esimerkiksi koko hyvien labradorinnoutajien jalostuksen Suomesta kuten Luomanen vihjaa, sillä kasvattajat käyvät tänäkin päivänä usein narttunsa kanssa ulkomailla astutusreissulla, tai hankkivat tarvitsemansa siemenen pakasterahtina Suomeen. Muitakin vaihtoehtoja ulkomaisten urosten käytölle on siis olemassa kuin uroksen liisaaminen tänne.

Kareksen mainitsemasta näyttelyiden tärkeydestä koirien terveyden arvioimisessa olen niin eri linjoilla hänen kanssaan, etten ala tässä sitä aihetta sen enempää eritellä, se kun veisi keskustelua vain enemmän sivuraiteelle itse asiasta. Samaa mieltä olen hänen kanssaan siinä, että Suomen koiraharrastuksen taso ja kasvattajien omistautuminen asialleen on huippuluokkaa. Siispä, meni kennelliiton strategia läpi tai ei, pidän sitä onnistuneena ainakin siinä merkityksessä, että se tuntuu toimivan tehokkaana keskustelunherättäjänä tuiki tarpeellisesta ja ajankohtaisesta aiheesta: Millä keinoin voimme jatkaa harrastustamme terveiden ja elinvoimaisten koirien seurassa tulevaisuudessakin.