Pikku Huopalahden Posti pitää säilyttää


Vieras

/ #23 Munkkiniemelle tämä tapahtui jo pari vuotta sitten

22.10.2011 09:39

Myös meillä Munkan postissa oli aina asiakkaita ja heistä iso osa alueen vanhusväestöä. Oma matkani postiin oli aiemmin alle kilometrin, joka oli hyvin käveltävissä. Nyt matka on yli kaksinkertainen, joten kävellen sitä ei enää taiteta. Kaupunginosalinja, jolla kodistani pääsisi Munkkivuoren ostoskeskukseen nykyiseen postiimme, liikennöi vain päivisin. Ainoa vaihtoehto on kulkea postiin omalla autolla. Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta.

Toivon, että saatte pitää postinne. Ihan senkin vuoksi, että Munkkivuoren posti on jo nykyisellään ruuhkainen ja jonottamaan joutuu lähes aina.