Suomen taidekoulutuksen puolesta
Vieras |
/ #2624.10.2011 15:03Hei, tässä vielä linkki Lahden musiikkikoulutuksen adressiin, jota muut eivät näköjään olleet laittaneet. Koulussa opiskelee niin intrumenttiopeksi opiskelevat, varhaiskasvattajat kuin musiikkiteatterin väki. Musiikkiteatterin puolelle haki viime vuonna todella paljon hakijoita ja heidän työllistymisensä on korkea. Varhaiskasvattajat viedään valmistumisensa jälkeen käsistä sillä heille on valtavasti kysyntää. Nyt kaavaillussa koulu suunnitelmassa varhaiskasvattajiksi voisi opiskella ainoastaan Helsingissä ja musiikkiteatteria-missä lie... Tässä viestiketjussa on korostettu musiikkiteatteria, mutta Lahdessa toimiva musiikinlaitos on muutenkin elinvoimainen, 250 oppilaan ja opettajan lämmin ja hyvähenkinen yhteisö, joka on ollut avoin myös uusille pedagogisesti vaihtoehtoisille lähestymistavoille. Eli tähän voi laittaa nimensä, jos haluaa tukea pientä, tervettä, vähemmän kilpailullista, laadukasta ja oikeasti hyvähenkistä musiikillista opinahjoa, sekä vastustaa koulutuksen yhä suurempaa keskittymistä pääkaupunkiseudulle. http://www.adressit.com/muusikko-_ja_musiikkipedagogikoulutus_lahdessa_sailytettava
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
524 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2005 Luotu: 04.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
29 Luotu: 19.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18255 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1060 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2064 Luotu: 05.05.2024
Taisteluhelikopteri viralliseksi sukupuoleksi
14 Luotu: 20.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
697 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
9 Luotu: 20.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12824 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
131 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
200 Luotu: 16.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024