Suomen taidekoulutuksen puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Suomen taidekoulutuksen puolesta.
Vieras |
#2624.10.2011 15:03Hei, tässä vielä linkki Lahden musiikkikoulutuksen adressiin, jota muut eivät näköjään olleet laittaneet. Koulussa opiskelee niin intrumenttiopeksi opiskelevat, varhaiskasvattajat kuin musiikkiteatterin väki. Musiikkiteatterin puolelle haki viime vuonna todella paljon hakijoita ja heidän työllistymisensä on korkea. Varhaiskasvattajat viedään valmistumisensa jälkeen käsistä sillä heille on valtavasti kysyntää. Nyt kaavaillussa koulu suunnitelmassa varhaiskasvattajiksi voisi opiskella ainoastaan Helsingissä ja musiikkiteatteria-missä lie... Tässä viestiketjussa on korostettu musiikkiteatteria, mutta Lahdessa toimiva musiikinlaitos on muutenkin elinvoimainen, 250 oppilaan ja opettajan lämmin ja hyvähenkinen yhteisö, joka on ollut avoin myös uusille pedagogisesti vaihtoehtoisille lähestymistavoille. Eli tähän voi laittaa nimensä, jos haluaa tukea pientä, tervettä, vähemmän kilpailullista, laadukasta ja oikeasti hyvähenkistä musiikillista opinahjoa, sekä vastustaa koulutuksen yhä suurempaa keskittymistä pääkaupunkiseudulle. http://www.adressit.com/muusikko-_ja_musiikkipedagogikoulutus_lahdessa_sailytettava
|
turhaakulttuuria |
#27 Re: Kulttuurialan oppilaitosten lehdistötiedote24.10.2011 19:11#1: Alfa - Kulttuurialan oppilaitosten lehdistötiedote minua ei kiinnosta |
Vieras |
#2824.10.2011 20:11Juuri nyt elämme aikoja, jolloin viisas allekirjoittaa! |
Vieras |
#2925.10.2011 13:54Tällaisina aikoina hankitaan yleensä lisää aseita ja unohdetaan kaikki ns. TARPEETO! P...kle |
Vieras |
#30 Taidekoulutuksen päämäärä:25.10.2011 18:38voi tietysti olla monimuotoinenm ja Tietysti taide vaikuttaa harrastajiensakin hyvinvointiin, ja säteilee koko yhteiskuntaansa, mutta, kannattaako tuohon viralliseen adressiin laittaa tuota lainausta keskustelusta, joka antaa kuvan, että korkeakoulutusta taiteessa annetaan pääasiallisesti, jotta jaksaisi paremmin esimerkiksi hoivatyössä ? On totta, että moni taiteilija tekee yleishyödyllisiä töitä sivutöinä, ja on yhteiskunnassa superliimaa juuri taiteensa takia, mutta se nyt ei kuitenkaan ole se oikeutus ja päämäärä koulutukselle. Taide itse, sen kehitys ja tuottaminen ja maailmankatsomuksellinen sisältö, kulttuuri, on sen päämäärä. Addressia olisi hieman voinut muotoilla tarkemmin. Vastustan näitä rajuja leikkauksia, jotka tulisivat tekemään kausakantoista hallaa sekä niille kaupungeille, joista ne leikattaisiin, että suomen taide-elämälle ja elämälle... Totta on, että kulttuurin rappio ja loppu näyttää skenaariolta, jos taide ja musiikki leikataan pois. |
Vieras |
#3127.10.2011 17:49Toimeen tarttumalla hyvät asiat on saatu aikaan, aktiivisuudella niitä voidaan myös puolustaa. Kulttuurisissa arvoissa ihminen on keskipisteessä ja yksilö tärkein vaikuttaja. Kulttuurinen arvo syntyy yksilöiden merkityksenannoista, kansallisesti merkittäväksi tunnustettua on vaikea hallinnollisesti ohittaa. Tule mukaan. Allekirjoita vetoomus Kankaanpään taidekoulun puolesta. www.adressit.com/kankaanpaan_taidekoulun_puolesta www.kankaanpaa.fi/taidekoulu |
Maria Ronkainen Rovaniemi |
#32 Lapin taidekoulutuksen puolesta.27.10.2011 19:33Huomautettakoon, että tällä hetkellä suurin osa taidekoulutusta antavista oppilaitoksissa on Etelä-Suomessa lyhyen välimatkan päässä toisistaan, mutta kaukana täältä Lapista. Siksi olisikin oikeudenmukaisempaa, että taidealan koulutusta siirrettäisiin etelästä Lappiin. |
Vieras |
#3328.10.2011 16:20Elämä ilman taidetta on kuin kierreportaat ilman kaidetta! |
Vieras |
#3428.10.2011 21:24Tieteet ja taiteet ovat sivistysvaltion näkyvimmät tunnusmerkit. |
Vieras |
#3528.10.2011 21:34Kulttuurivaltion puolesta. |
Vieras |
#3629.10.2011 14:50Tärkeää asiaa, siis allekirjoittakaahan. |
Vieras |
#3730.10.2011 21:00AMK:t eivät ole ainoa vasaran alla olevat, vaan sama pätee toisen asteen koulutukseen... |
Vieras |
#3802.11.2011 12:16Olen ehdottomasti tämän adressin puolesta. Haluaisin lisätä myös, että HAMKista ollaan vähentämässä 50 kulttuurin opiskelijapaikkaa. Voisitko lisätä tämän kenties alkubriiffin? Ministeriön esityksen mukaan oltaisiin siirtämässä muotoilu osaksi LAMKia. HAMK aikoo kuitenkin näillä näkymin esittää, että sen sijaan lakkautetaan Ohjaustoiminnan koulutusohjelma. Edustan tässä tilanteessa ohjaustoiminnan opiskelijoita. Voisitko laittaa lisätietoa mielenosoituksesta ym. meille http://www.facebook.com/groups/171478879610344/#!/groups/171478879610344/ .Lisätietoa http://www.adressit.com/ohjaustoiminta |
Kuvataiteilija |
#39 Re: Lapin taidekoulutuksen puolesta.10.11.2011 14:45#32: Maria Ronkainen - Lapin taidekoulutuksen puolesta. Valitettavasti perinteikästä jo toimivaa koulutusta ja sen maineen painoarvoa, ei keinotekoisesti voi siirtää alueellistamisen nimissä. Jos palavasti taiteilijaksi haluaa, niin kyllä sitä opiskelee missä tahansa, kunhan myös opettajat ovat alansa huippua. Miten saataisiin nykytaiteen ja vaikka musiikin huiput ramppaamaan Rovalla viikoittain? Ei ne koulutuspaikat, vaan se koulutuksen sisällön laatu! |
Vieras |
#4023.11.2011 18:53Taistelutahtoa! |
|
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1645 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17293 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1086 Luotu: 03.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1028 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
947 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
701 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
663 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
648 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1388 Luotu: 29.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
541 Luotu: 07.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
516 Luotu: 05.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
370 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
345 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12664 Luotu: 15.07.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
259 Luotu: 04.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
217 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
581 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
165 Luotu: 08.05.2024