Laasonportin joukkoliikenne kuntoon!
J.Penttilä |
/ #631.05.2016 08:36Ajatus on kannatettava, mutta ratkaisun tulisi olla toimiva mahdollisimman monen Laasonportin asukkaan kannalta. Mielestäni ei ole realistista odottaa, että haja-asutusalueen joukkoliikenne toimii yhtä hyvin kuin isoissa kaupungeissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Laasonporttiin ei varmasti saada joukkoliikennettä joka palvelisi samaan aikaan sekä Lempoisten että Hakkarin koululaisia molempien koulujen alkamisajankohdat huomioiden. Tästä syystä koululaisten enemmistön kannalta toimiva ratkaisu voisi olla sellainen, että bussi ei menisi Lempoisten koululle ollenkaan, vaan jättäisi koululaiset kyydistä Lempäälän keskustassa, josta on matka koululle vielä noin kilometri. Sekään ei olisi ihanteellinen ratkaisu, mutta aikataulut olisi mahdollista sovittaa niin että lapset ehtisivät sopivasti sekä Lempoisten kouluun (noin 15 min kävely pysäkiltä) että Hakkarin kouluun (keskustasta noin 10-15min bussimatka välipysähdykset huomioiden). Tämä ratkaisu mahdollistaisi myös sen, että samalla bussilla voisi halutessaan jatkaa aina Tampereelle saakka, tai käyttää bussilinjaa syöttöliikenteenä junalle/junalta. Jos bussi sen sijaan koukkaisi myös Lempoisten koulun kautta, niin aikataulujen sovittaminen koulujen alkamis- päättymisajankohtiin olisi haastavampaa, koska lapset joutuisivat odottamaan Lempoisten koululla sekä aamulla että iltapäivällä melko pitkään Hakkarin koululta tulevaa vuoroa. Myös Tampereelle saakka matkustavien matkasta tulisi jo kohtuuttoman pitkä ja siellä asti koulua käyvien saattaisi olla mahdoton käyttää kyseistä linjaa. Toisaalta koukkaus Lempoisten koululle olisi muutenkin tarpeen ainoastaan kouluaikaan, joten siksikin paras enemmistön tarpeet huomioon ottava ratkaisu olisi mahdollisimman suora yhteys Laasonportista Hakkarin kautta Tampereelle. Ja jos tuohon vielä saisi sovitettua edes jotenkin aikatauluun sopivat junavuorot, niin ratkaisu olisi jo melko toimiva sekä Laasonportin koululaisten että myös aikuisten kannalta. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2038 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1968 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10502 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024