Kansallis- ja luonnonpuistot ovat kansallisomaisuuttamme.
Luonnonystävä Vieras |
/ #45 Luonto ei ole ihmistä varten!19.09.2010 09:57Hyvä telttailija, olet hengenheimolaiseni. Minua ärsyttää suunnattomasti, kun kuulenkin toisen ihmisen liikkuvan luonnossa. Tämä on johtanut siihen, että mielestäni luonnonkäyttöä tulisi rajoittaa, emme me ole toinen toistaan parempia luonnossa liikkujia. Valtionmetsissä liikkuminen tulisi kieltää yksiselitteisesti. Jokamiehenoikeuksia tulisi rajoittaa, metsänomistajien oikeuksia tulisi rajoittaa ainakin metsästyksen osalta. Heille voisi tosin jäädä oikeus käydä omassa metsässä. Metsähallitus ja sen luontopalvelut tulee lakkauttaa ja antaa lunnonsuojelun hoito vaikka alalla toimivan järjestön tai lievemmillään ympäristöministeriön hoidettavaksi. Tosin tuokaan ministeriö ei luontoa suojele, esimerkkinä tästä vaikka Helsingin laajeneminen ja kaavoitus itään tai kauppakeskukset, joille on myönnetty lupia. Ihmiset pysyköön kaupungeissa! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1650 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17312 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1087 Luotu: 03.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1069 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
950 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
837 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
673 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
652 Luotu: 06.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
602 Luotu: 05.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1392 Luotu: 29.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
542 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
375 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
361 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12665 Luotu: 15.07.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
259 Luotu: 04.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
246 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
584 Luotu: 27.04.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
166 Luotu: 08.05.2024