Kansallis- ja luonnonpuistot ovat kansallisomaisuuttamme.
Nesrin Can-Kurtakko Vieras |
/ #52 Lappilainen kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä teki talousarvioaloitteen20.09.2010 11:44Hei, Lappilainen kansanedustaja (sd) teki luontopalveluiden turvaamiseksi talousarvioaloitteen vuoden 2011 valtion budjettiin. Hän teki aiheesta myös kirjallisen kysymyksen ministerille kesällä 2009. Ohessa talousarvioaloite ja sen alla linkki kirjalliseen kysymykseen ministerin vastauksen kera. Toki moni kansanedustaja on asiasta huolissaan, mutta tässä tiedoksi Johannan valtiopäivätoimet asiassa. Toivoa sopii, että eduskunnalta löytyy riittävän vahva yhteinen tahto määrärahalisäyksen eteenpäin viemiseksi lopulliseen budjettiin. Nesrin Can-Kurtakko 2. Talousarvioaloite 2010:
Määräraha luontopalvelujen turvaamiseksi
Kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet pitkään kovassa kasvussa. Vuonna 2008 yli 1,7 miljoonaa suomalaista tutustui kansallispuistoihin. 2000-luvulla kansallispuistojen määrä on kasvanut viidellä, 30:stä 35:een. Samaan aikaan niiden kävijämäärät ovat kaksinkertaistuneet. Ympäri maata sijaitsevilla kansallispuistoilla on luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ohella suuri merkitys retkeily- ja virkistysalueina.
Suomen suurimmat ja samalla suosituimmat kansallispuistot löytyvät Lapista. Vuonna 2009 Pallas-Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistoissa kävi kaikkiaan yli 600 000 retkeilijää. Lapin kansallispuistojen erikoisuus on kaikille avoimet, ilmaiset erämaakämpät eli autiotuvat, joita ylläpidetään valtion varoilla. Lisäksi kansallispuistojen palveluihin kuuluu varaustupia, laavuja, kotia, tulentekopaikkoja ja luontokeskuksia.
Kansallispuistojen laajan ja monipuolisen virkistyskäytön uhkana tällä hetkellä ovat puistoista vastaavan Metsähallituksen luontopalvelujen rahapula ja tuottavuusohjelman vaikutukset. Tämän vuoksi Metsähallitus joutuu keskittämään Lapin kansallispuistojen retkeilyrakenteiden, kuten tupien ja tulipaikkojen, kehittämisen Saariselän ja Levin kaltaisten matkailukeskusten tuntumaan ja jättämään etäämpänä erämaassa olevat retkeilykohteet perusylläpidon varaan. Rahapulan ohella linjauksen perusteena on suurimpien kävijämäärien keskittyminen matkakeskusten ympäristöön.
Pelkona kuitenkin on, että samalla ajetaan alas nykyisenkaltaista retkeilyn palvelurakennetta. Ylä-Lapin pitkien etäisyyksien vuoksi kansallispuistojen kunnossapito ja kunnostus on aikaa ja siten myös rahaa vievää työtä. Kansallispuistojen suuren virkistysarvon vuoksi kansallispuistojen syrjäisimpienkin alueiden palvelut tulee pitää kunnossa.
Luontopalveluihin kohdistuvat hallituksen säästösuunnitelmat kohdistuvat pahimmin syrjäseuduille, joissa luontopalvelut työllistävät suoraan ja välillisesti kymmeniä henkilöitä. Samalla Metsähallitus menettäisi myös mahdollisuuden käyttää työllisyysmäärärahoja lomautusten tai irtisanomisten aikana. Metsähallituksen luontopalveluilla on paikallistaloudellisesti suuri merkitys. Esimerkiksi Käsivarren ja Kilpisjärven luonto tuottaa Enontekiössä paikallistalouteen vuosittain 4,3 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille 25.10.52 lisäyksenä 5 000 000 euroa Metsähallituksen luontopalvelujen turvaamiseksi. Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2010
Johanna Ojala-Niemelä /sd |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1642 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17282 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1085 Luotu: 03.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
953 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
943 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
646 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
640 Luotu: 07.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
616 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1387 Luotu: 29.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
540 Luotu: 07.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
426 Luotu: 05.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
361 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12660 Luotu: 15.07.2023
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
313 Luotu: 08.05.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
258 Luotu: 04.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
194 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
581 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
163 Luotu: 08.05.2024