Kansallis- ja luonnonpuistot ovat kansallisomaisuuttamme.
Vieras Vieras |
/ #56 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Palataanpa asiaan21.09.2010 12:24#55: Telttavaeltaja - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Palataanpa asiaan Telttavaeltaja vaikuttaa tosiaan melkoiselta fundamentalistiretkeilijältä. Pikaisella vilkaisulla tästä viestiketjusta jää vähän hämäräksi se, miksi hän suuntaa retkensä UK-kansallispuistoon, jos kerran kokee toiset ihmiset tai merkit ihmistoiminnasta niin häiritseviksi. Aluehan on perustettu kansallispuistoksi, jonka yhtenä tehtävänä on toimia yleisenä luonnonnähtävyytenä, jossa tarjotaan "tavalliselle ihmisellekin" mahdollisuus tutusta pohjoisen hienoon luontoon. Sitä kautta on tarkoitus lisätä yleistä luonnontuntemusta ja -arvostusta. Eikö telttavaeltajan mielestä omaehtoiseen retkeilyyn soveltuvia alueita sitten löydy muualta Lapista? Viimeisten vuosikymmenien kehitys pohjoisimmassakin Suomessa tuntuu kuitenkin omien kokemustenkin perusteella vieneen siihen suuntaan, että erämaisten alueiden määrä lisääntyy jatkuvasti väestön kaikotessa isompiin asutuskeskuksiin ja etelän suuntaan? Samalla vähenee telttavaeltajan kaltaisten ihmisten määrä, jotka yleensä kykenevät yöpymään maastossa ilman valmiita tupia tai laavuja. Tilaa luulisi olevan sellaisellekin retkeilylle. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1656 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17337 Luotu: 25.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1105 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1028 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
954 Luotu: 04.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1091 Luotu: 03.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
705 Luotu: 05.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
677 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
659 Luotu: 06.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
545 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1395 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
379 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
374 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12670 Luotu: 15.07.2023
Otanmäen maauimala säilytettävä!
264 Luotu: 08.05.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
260 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
588 Luotu: 27.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
171 Luotu: 08.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024