Kansallis- ja luonnonpuistot ovat kansallisomaisuuttamme.
Telttavaeltaja Vieras |
/ #59 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Palataanpa asiaan21.09.2010 13:03#56: Vieras -Pikaisella vilkaisulla tästä viestiketjusta jää vähän hämäräksi se, miksi hän suuntaa retkensä UK-kansallispuistoon, jos kerran kokee toiset ihmiset tai merkit ihmistoiminnasta niin häiritseviksi. Suurimman osan retkistäni suuntaankin nykyisin muualle kuin UK-puistoon. Sen veroista luontoa vain ei ole muualla, sinne on aina palattava. Niin kuin jo kirjoitin, niin Suomessa ei ole yhtään ainoata aluetta, missä moottorikelkoin ei talvella ajettaisi. Mihin sitten Suomessa menisin? Viimeisten vuosikymmenien kehitys pohjoisimmassakin Suomessa tuntuu kuitenkin omien kokemustenkin perusteella vieneen siihen suuntaan, että erämaisten alueiden määrä lisääntyy jatkuvasti väestön kaikotessa isompiin asutuskeskuksiin ja etelän suuntaan? Päinvastoin. Vaikka pysyvä asutus syrjäseuduilla vähenee, niin erämaat vain pienenevät. Syynä ovat mm Metsähallituksen hakkuut ja tienrakennus.Jos on niin luonnosta vieraantunut, ettei uskalla mennä sinne ilman massiivisia palveluja ja rakenteita, niin eikö silloin olisi parasta pysytellä turistikeskuksissa tien varrella? Tupien väliä saattaa olla jopa toistakymmentä kilometriä! Niillä erämaataipaleilla voi sattua mitä tahansa! |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1648 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17305 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1087 Luotu: 03.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1049 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
948 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
793 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
670 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
652 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1390 Luotu: 29.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
559 Luotu: 05.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
542 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
373 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
357 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12665 Luotu: 15.07.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
259 Luotu: 04.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
239 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
582 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
165 Luotu: 08.05.2024