Kansalaispalkka jokaisen turva ja perusoikeus
Paul Betcke Turku |
/ #323.03.2007 20:24Kansalaistulosta/kansalaispalkasta - perustulosta - löytyy internetistä kiinnostavaa luettavaa niin Suomen kuin muidenkin maiden osalta (hakusanoilla kansalaispalkka / Bürgergeld). Saksassa kyseisen asian nosti keskusteluun Thüringenin osavaltion pääministeri Althaus (CDU!). Puolueen piiristä löytyi tukea hänen esitykselleen. Althausin mallissa "ehdottomaksi perustuloksi" esitetään jokaiselle 18 v täyttäneelle 800 euroa kuukaudessa, lasten osuus olisi 500 euroa. Tästä perustulosta menisi 200 euroa/kk lakisääteiseen sairaus-/sosiaalikassaan. Mikäli henkilön kokonaistulo ylittäisi 1600 euroa kuukaudessa, niin ylimenevätltä osalta joutuisi maksamaan veroa joko 50% tai 25% riippuen siitä, haluaako tällöin pitää saamansa perustulon 800 euron tasolla vai tyytyykö siinä vaiheessa 400 euron tasoon. Ymmärtääkseni perustulo korvaisi Althausin mallissa muut sosiaalituet ja jopa "kansaneläkkeenkin" (tuskin kuitenkaan työeläkettä?). Varmasti byrokratia vähenisi roimasti, kun ajattelee, että Saksassa sosiaalitukea on muistaakseni 154 eri lajia ja niitä maksaa 37 eri tahoa. Suomenkin järjestelmä on varsin sekava ja raskas byrokratialtaan. Jos perustulo pystyttäisiin meillä toteuttamaan vaikka vaiheittain, niin sosiaali- ja työvoimapalveluiden byrokratian pyörittämisestä voisi siirtää koulutettua työvoimaa erilaisiin konkreettisiin työtehtäviin mm. vanhusten- ja terveydenhuollon sektoreille ja miksei muillekin aloille - luonnollisesti asianmukaisen uudelleenkoulutuksen kautta. Mikä helpotus työvoimapulasta kärsivälle Suomelle! Saksassa on muuten tehty tarkkoja laskelmia kanslaistulon/kansalaispalkan tuomista kevennyksistä julkisiin menoihin. Myös Suomessa tulisi saada riippumattomia asiantuntijatahoja tekemään vastaavia laskelmia. Muuten, Suomen Kuvalehden numerossa 10/2007 oli ansiokas pääkirjoitus, jossa todetaan mm., että "Ihmisille pitää palauttaa mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä - ja saada oikeutetut edut yhteisestä hyvinvoinnista. Järjestelmä tulee muuttaa, jotta ihmisille tarjoutuu mahdollisuuksiakäyttää hyväkseen työelämän muutosta työn tekemiseen ja oman elämän rakentamiseen. Vastarintaa on, sillä perustulo murtaa nykyvallan perusrakenteen, holhouksen. Se ei murenna hyvinvointiyhteiskuntaa, vaan vahvistaa sitä." Olisi kiinnostavaa, jos vaikka tämän adressin alullepanija voisi järjestää perustulosta keskustelutilaisuuden, johon kutsuttaisiin adressin allekirjoittajien lisäksi poliitikkoja, eri alojen asiantuntijoita ja asiasta kiinnostuneita kansalaisia live-keskusteluun jonnekin päin ruuhka-Suomea. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kansalaispalkka jokaisen turva ja perusoikeus" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1939 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18050 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
884 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1139 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
455 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
628 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
288 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6372 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Nuorten hätätila!
1472 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.