VANHAINKOTIEN PUOLESTA
Vieras Vieras |
/ #63 Re: Kajalakodin palohälytysjärjestelmä02.10.2010 00:46#62: Marjatta Halkilahti - Kajalakodin palohälytysjärjestelmä Minä haluan, että Salossa järjestetään SITOVAT KANSANÄÄNESTYKSET koko palveluverkkosuunnitelmasta. Numeroiden sijasta pitää katsoa ihmisiä, erityisesti vanhuksia. He ovat taistelleet meille itsenäisyyden ja rakentaneet maamme hyvinvoinnin. Ilman heitä Suomi ei olisi Suomi. Kaupunginjohtaja Rantakokko esikuntineen on hyppyyttänyt valtuutettuja ja kaupungin työntekijöitä tyhjänpäiväisissä seminaareissa puolentoista vuoden ajan. Mikä on ollut tulos? Typeriä lausumia siitä, miten Salo on vihreä, hieno kaupunki, jossa on mukava asua, elää ja yrittää. Me kaikki tiedämme, ettei tämä ole totta. Lama oli nähtävissä jo vuonna 2008. Lama tulee pahenemaan siten, että kärsimme siitä vielä vuonna 2030. Miksei tätä puolentoista vuoden aikaa käytetty siihen, että olisi varauduttu lamaan, jonka tiedettiin tulevan vaan elettiin kuin pellossa joutavia lässyttäen? Salolla on huonot johtajat, joiden kohtalosta pitäisi myös päästä äänestämään. Se, että jotkut demareiden kellokkaat lätisevät omiaan, ei toinna mitään. Demarit ovat tämän järjestelmän kaupunkiin vuosikymmenien aikana luoneet ja nyt se puretaan. Jos Kajala ei täytä paloturvallisuusmääräyksiä, sinne ohjataan rahaa ja tila korjataan. Säästää voidaan jostain muusta. Esimerkiksi kaupunginjohtajien ja linjanjohtajien palkoista ja eduista. Heidät voisi kaikki lomauttaa vaikkapa pariksi kuukaudeksi. Siitä olisi sekin hyöty, että älyttömät päätökset loppuisivat vähäksi aikaa ja äärimmilleen kiusatut kaupungin ruohonjuuritason työntekijät saisivat hetken hengähtää. Edelleen ihmettelen sitä, että vuoden 2008 syksyllä valtuutetuiksi haluavien naamoja olivat kaikki nurkat täynnä. Valtuustoon valittiin 75 henkilöä. MISSÄ HE OVAT NYT, KUN OLISI KESKUSTELUN JA KANNANOTTOJEN AIKA? Kuinka moni heistä on käynyt allekirjoittamassa tämän adressin? Pitääkö valtuustokin vaihtaa kokonaan vuoden 2012 kuntavaaleissa? Tapio Äyräväinen Muutos 2011
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2036 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
458 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1322 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024