VANHAINKOTIEN PUOLESTA
VANHAINKOTIEN PUOLESTA
Olemme huolestuneena seuranneet uuden Salon vanhustyötä laitos- ja kotihoidon osalta. Tietojemme mukaan kaikki laitospaikat ovat täynnä. Silti uutisoidaan, että vanhainkoteja, esim. Kajalakotia uhkaa lopettaminen.
Kajalakodissa hoitopäivän hinta on ollut edullinen. Vanhainkodin asukkat ovat olleet tyytyväisiä, henkilökunta ammattitaitoista sekä motivoitunutta ja henkilökunnan vaihtuvuus vähäistä. Talo on kyllä vanha, mutta sitä on pidetty remontein kunnossa. Lisäksi se on suunniteltu vanhusten kodiksi. Sen pihapiiri on avara ja rauhallinen, ja iso sisäpiha on turvallinen muistamattomien asukkaiden ulkoiluun.
Inhimillisemmän vanhuuden puolesta me allekirjoittaneet sanomme EI kaikkien Salon vanhainkotien alasajolle.
Leena Oksanen, Sirpa Kallio, Jukka Niemi, Heikki Oksa ja Leena Riihikankare
Oksanen Leena Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1961 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2000 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
571 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
403 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1615 Luotu: 11.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
333 Luotu: 22.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
937 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
253 Luotu: 23.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
677 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2736 Luotu: 05.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
647 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
163 Luotu: 21.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
119 Luotu: 20.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
101 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6462 Luotu: 22.09.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
580 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4451 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
125 Luotu: 14.10.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
791 Luotu: 04.10.2025