VANHAINKOTIEN PUOLESTA
Marjatta Halkilahti Vieras |
/ #67 Miten niin erityisvaateita?02.10.2010 15:53Kts. http://salo.tjhosting.com/kokous/2010593-4-18622.PDF Salon Sosiaali- ja terveystoimen palvelustrategia- ja palveluverkkosuunnitelma, s. 17-18 ( jossa Kajalakodin taustatiedot rakennus- ja korjaus- ym. vaiheineen ovat täysin väärät, väärät ja puuttelliset) .. Kajalakodilla on oma kaivo ja vesijohto. Samasta kaivosta eri johdolla vetensä saa 10 omakotiasujaa. Perttelin kunnan vesijohtoliitäntä rakennettiin vuonna 1972 kodin varamahdollisuudeksi, jos omassa kaivossa olisi joskus joku häiriö. Vesi oli ilmaista ja jäteveden puhdistus maksettiin vesimittarin osoittaman kulutuksen mukaan. Jätevedet menevät kunnan viemäriverkkoon. Kaivon ja säiliön mahdollisista huoltokustannuksista on omat sopimuksensa. Omakotiasujat tietävät, että suuren suuria kustannuksia ei vuosittain ole. Systeemi oli toimiva ja olisi edelleenkin, mutta kun laitos siirtyi Salon kaupungin omistukseen 1.1.2009 niin veden otto omasta kaivosta kiellettiin. Teknisen pojille ei ilmeisestikään sopinut se, että joskus pitäisi käydä nk. huoltohommissa kaivolla tai vesisäiliöllä. Nyt maksetaan kaupungin vesi, eikä laitos ole mikään pikkukuluttaja. Mistä palosprinklerivesi? Eiköhän sen voi omasta kaivosta, omasta vesijohdosta ottaa ja ihan ilmaiseksi. Vai eikö se ole sopivaa palosprinklerivedeksi, kun sitä toiset vielä ihan juomavetenäänkin käyttävät? Palosprinklerin vetäminen ei siis pitäisi olla millään tavalla ”haasteellista”. Vesi tulee ja lvi -ihmiset osaavat nuo tarvittavat palosuihkutukset asentaa. Ja sprinklerit tulee asennettavaksi joka tapauksessa, asuu siellä talossa sitten vanhuksia tai mielenterveyskuntoutujia ( sss 2.10.2010). Katon rajassa keikkuvat palosuihkut sinne saa rakennettua ihan hyvin, jos niin halutaan. Mutta nyt ei haluta. Tietyt tahot haluavat Kajalakodin ja vanhukset pois Salo -kartalta. Kotihoidon ja palveluasumisen perään nyt hehkutetaan, muuallakin kuin Salossa, mutta jokainen, jolla on lähipiirissään vanhushoidettava tietää, ettei se niin vaan onnistu. Miskvarten Salon sivistystoimi osaa laskea kustannuksia, sitä mitä mikäkin juttu maksaa, mutta ei sote? Mistä sote löytää niin paljon rahaa, että se pystyy hoitamaan kaikki muistamattomat ja huonosti kotioloissa pärjäävät vanhukset koteihinsa? Luuleeko sote, että vanhainkotien lakkauttaminen, hinnalla millä hyvänsä ja hoitajien jalkauttaminen ( käskytyksellä kuin armeijassa) tämä kaiken pelastaa? En usko, että on rahaa. Ei sitä usko moni muukaan. .. Muuten: Lämpönsä Kajalakoti saa kaukolämpönä hiljattain rakennetusta Inkereen koulusta! Pihamaata ja tonttia on 2,96 ha! Ja kysymys: Kuinka moni päättäjä on edes nähnyt kyseistä paikkaa? Onhan tässä heitetty ilmaan sellaistakin infoa, että tuskin tuolla alueella on edes asukkaita. Torilta Muurlan kirkolle on suhtkoht sama matka kuin on torilta Inkereelle, mutta ei meille esim. mitään pyörätietä ole. Inkereelle on. Kesät talvet valaistu pyörätie Salosta. Inkereellä on uusi koulu, on kirjasto, on päiväkoti, on pankki, kaksi kauppaa jne. Taitaa olla niin, että Inkereellä on tällä hetkellä enemmän palveluja ja elämää kuin mitä on Muurlan keskustassa, mutta emme me muurlalaiset sitä paru. Me parumme vanhainkotien säilyttämisen puolesta, muittenkin kuin Kajalakodin. Ihan vaan siks, että se on inhimillistä ja tässä olemattomassa rahatilanteessa kaupungille se edullisin vaihtoehto 24 tuntisesti hoitoa tarvitsevien kaupungin ikäihmisten hyvään hoitamiseen! He, jotka haluavat olla kotonaan, se on ok, mutta ne, jotka vanhainkotihoitoon haluavat, se heille suotakoon. Ei kaikilla vanhuksilla ole varaa palveluasumisiin! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "VANHAINKOTIEN PUOLESTA" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2034 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1027 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
456 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1960 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
116 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6421 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
765 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
700 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.