Jyväskylän lyseo tulee säilyttää
Lyseon väki |
/ #151 Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina03.02.2012 04:35Kaupungin kanta muotoillaan kysymykseen lukioiden tulevaisuudesta tiistaina sivistyslautakunnan kokouksessa (ellei kaupunginhallitus käytä ns. otto-oikeuttaan). Ennen kokousta OKL:n opiskelijat ovat järjestäneet lukiolaisten kanssa performanssin vastustaakseen massakampuksia ja jättilukioita, siinä olisi luonteva tilaisuus luovuttaa myös tämä adressi, jotta päättäjät näkisivät, miten laajaa kansanjoukkoa Lyseon lakkauttaminen (nimen säilyttäminen on näennäistä) loukkaa. Tidoksi tätä palstaa lukeville, että esittelevä virkamies apulaiskaupunginjohtaja Lepistö on jostain syystä jättänyt esityslistan liitteistä pois kansalaiskannanoton, jonka on allekirjoittanut ainakin lähes 2000 kuntalaista, sekä Lyseon opettajien ja oppilaiden sekä aikuislukion yhteisen kannanoton, jossa perustelaan monipuolisesti, miten molempien kolujen etu olisi saada jatkaa nykyisellä paikalla niin, että vanha Lyseotalo olisi kunnostettu ja sen rinnalle rakennettu uudisrakennus, kuten sekä kunta että KKY:n eläköitynyt johtaja Salminen aikanaan ovat luvanneet. Tikkakosken ja Voionmaan kannanotot ovat liitteissä - lieneekö syynä se, että Tikkakoski ei ota kantaa jättilukioihin vaan vaatii vain Tikkakosken säilyttämistä ja Voionmaa tuo toiseksi parhaana vaihtoehtona esiin jättilukion rakentamisen Voionmaan koulun yhteyteen ja Lyseon siirtämisen siihen. Ihmetyttää, miten esittelijä paneet mukaan toisest kannanotot mutta ei toisia, vaan ehkä sen seltiää 2.2. KSML:ssa ollut Lepistön haastattelu, jossa hän toteaa, miten häntä "helkkaristi harmittaa", että Lyseo on noussut keskipisteeksi. Toivottavasti vielä moni ehtii allekirjoittaa tämän adressin ja sen perustajat käyvät toimeen adressin luovuttamiseksi. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Jyväskylän lyseo tulee säilyttää" tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1715 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1266 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17972 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1009 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1283 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
675 Luotu: 12.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
587 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
590 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
442 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
322 Luotu: 13.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1779 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
738 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
232 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12775 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1439 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6341 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.