Vastustamme Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamista
Vieras |
/ #9111.02.2012 13:53 Päätöksiä kapealla perspektiivillä Mervento tulee Vaasaan ja tuo tullessaan toistasataa työpaikkaa, sekä runsaasti töitä myös monelle alihankkijalle, jotka varmasti myös saavat työllistää lisää väkeä. Nämä on hienoja uutisia, Vaasalla menee hyvin, on hyvä olla Vaasalainen. Vaikka täällä meneekin mainiosti, niin kyllä 8.2.-12 tv-uutiset nosti kylmiäväreitä tuhansien suomalaisten tilannetta ajatellessa. Tähänkö nyt ollaan tultu kun eu:hun ja em:uun on törsätty rahaa miljardi kaupalla. Varuskuntia lakkautetaan 6 ja uutisten mukaan henkilöstövähennykset ovat 2200 työpaikkaa. Joista 1000 kuitataan eläkejärjestelyin ja 1200 jää työttömiksi. Kaikki nämä varuskunnat ovat pienissä kunnissa jotka ovat aika pitkälti pärjänneet sillä että nämä yksiköt ovat sijainneet kunnassa. Julkisuuteen on ilmoitettu vain 1200:n työpaikan menetys joka on tosiasiassa vai 3 – 5 osa työpaikoista jotka todellisuudessa menetetään variskuntien lakkauttamisella. Nimittäin ne alihankkijat! Varuskuntien alihankkijoita ovat paikalliset yritykset joiden palveluja varuskuntien henkilökunta ja perheenjäsenet sekä varusmiehet käyttävät. Varuskuntien lakkauttamisen mukana kaatuu monia yrityksiä kuten ravintoloita, parturi-kampaamoja, grilli-kioskeja, huoltoasemia ja jopa päivittäistavarakauppoja. Suuri osa työttömäksi jäävistä lähtevät pieneltä paikkakunnalta leivän perään, mutta he eivät lähde yksin vaan perheineen. Silloin tulee varmasti tarvetta vähentää myös kunnallisia työpaikkoja mm. päiväkodeista ja kouluista kun kymmeniä perheitä muuttaa pois. Tämä on taas askel kohti sotilasliittoa. Itsenäisyys meni euroopan-unioniin, meneekö puolueettomuutemme natoo? Vaikka lakkautettavien varuskuntien määrä ylläti, niin yksi asia ei yllättänyt, nimittäin se että viikate ei niittänyt Dragsviikin varuskuntaa. Vaikka suunnitelmissa oli yksikön siirtäminen Upinniemeen. Puollustusministerillä oli päätöksissä pahasti oma lehmä laskuojassa. Päivän uutisannin kruunasi tieto Nokian päätöksestä vähentää Salon tehtaaltaan toistatuhatta työpaikkaa. Ihan vain siksi että ahneet osakesijoittajat saisivat joka vuotiset miljoonansa. Kaupunginvaltuutettu Harri Leppälä Ps Vaasa |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Vastustamme Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamista" tähän luetteloonItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2003 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
974 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18111 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
389 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
657 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1885 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6399 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12805 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1048 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1462 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10480 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.