IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Ulla-Maija Heikkonen Vieras |
/ #159 Re: Suon väkevää voimaa Pohjanmaalta14.11.2010 11:55#158: Martti Peltola - Suon väkevää voimaa Pohjanmaalta Kiitos, Martti Peltola! Kaikkien kärkevien, kantaa ottavien ja syyttelevien kirjoitusten jälkeen suokuvauksesi tuntuu, tuoksuu ja maistuu siltä oikealta, luonnonmukaiselta suomalaiselta suolta! Paremmin ei tunnelmaa suolla voi kuvata ja siksi pyydänkin Sinua; yritä lähettää kirjoituksesi Helsingin Sanonomiin. Siellä on vellonut kiihkeä turvekeskustelu viimeisen viikon aikana ja Sinun tunnelmointisi toisi aivan uuden näkö- kulman asiaan. Olin jo ajatellut lopettaa adressin, mutta en jotenkin saanut sitä tehdyksi. Ehkä odotin juuri Sinun tun- nelmointiasi, näkemystä suosta ennenkuin se hakattiin, ojitettiin, kaivettiin tyhjäksi ja lopulta hylättiin hyödyttömänä ja raiskattuna. On puhuttu Suomen ainutlaatuisesta vesistöstä, sen suojelemisestä ja säilyttämisestä. Yhtä lailla pitää antaa arvoa Suomen soille ja niiden eläimistölle, ne ovat taatusti yhtä arvokkaita kansallisomaisuuksiamme kuin vetemme.
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2004 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
997 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18122 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1176 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
400 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
660 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1892 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6400 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12806 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1050 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1466 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10481 Luotu: 13.12.2020