Ei Pyhäjoen Hanhikiven alueelle sijoitettavalle ydinvoimalalle
Ei ydinlaitoksia suomeen eikä muuallekaan |
/ #52 Ydinvoima vai ei11.06.2012 15:53Nykyainana pitäisi jo kyetä ajattelemaan tulevaisuuteen, ja alkaa etsiä uudistuvia luonnonvaroja ja energiantuotantokeinoja. Ne rahat jotka kulutetaan jo pelkästään ydinlaitosten rakentamiseen, suunnitteluun ym. antaisivat jo hyviä tuloksia tutkittaessa uusia energiantuotantokeinoja. Se olisi sijoutus tulevaisuuteen. Kuitenkin se paikka jonne Parhalahdelle aiotaan rakentaa ydinvoimala, on kaikesta elämisestä ja olemisesta poistettua alue tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Siellä ei laitoiksen vanhettuakaan voi kukaan elellä eikä olla, saatikka nauttia luonnsta tai muustakaan. Nykyaikainen rahanahne yhteiskunta ei osaa, eikä edes halua katsoa pidemmälle kuin esim. oma vaalikausi on- tai oma osakekurssi kuluvalla vuodella on. Tällainen ajattelu tuhoaa koko maapallon, joka on nähtävissä kaikkialla teollistuneissa maissa. Ydinvoimalat kuuluvat ehdottomasti näihin vastuuttomiin ja vaarallisiin asiohin meidän kaikkien elämässä ja lastemme ja heidän lastensa elämässä. Puhumattakaan oman aikamme ongelmiin luonnon tuhoutumisena ym. Ne laitokset palvelevat ainoastaa hetkellisesti rahanahneita ihmisiä maassamme. Siksi kaikki ydinvoiman kehitykseen ja rakentamiseen varatut rahat tulisi ohjata tutkimukseen, uusien energiamuotojen kehittelyyn ja jo olemassaolevien turvallisten energiantuotannon muotojen uudiostamiseen ja kehitykseen. Esimerkkinä uusista energiamuodoista voinen mainita mm. osmoosivoimala tekniikka ja aurinkoenergia. Tällaisten ideoiden kehittelyssä saataisiin taatusti parempia ja tulevaisuutta kohden turvallisempia energiantuotantomuotoja kuin ydinvoima on. Joka väittää ydinvoimaa turvalliseksi niin voi mennä katsoimaan tsernobylin aluetta tai Japanin katastrofia. Räjähdys Parhalahdella tekisi puolet koko Suomesta asumiskelvottomaksi....Miettikääpä hetken aikaa mitä on mahdollista tapahtua. Se ei ole niin kaukaa haettu asia, ettei sille kannata uhrata muutama hetki mietinnässä. Uuden kehitys kunniaan. Ihmiskunta kykenee edelleen tekemään uusia keksintöjä, ja ottamaan niitä käyttöön. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Ei Pyhäjoen Hanhikiven alueelle sijoitettavalle ydinvoimalalle" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1932 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18039 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
873 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1136 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1302 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
622 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
453 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
287 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12791 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6370 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.