Aseiden totaalikiellon vastustaminen
huolestunut kansalainen |
/ #207 Silkkihansikkaat syrjään15.08.2012 19:52Haluaisin muistuttaa nykyistä aselakia tai asepolitiikkaa edes jollain tasolla tukevia, ja ylipäätänsä aselaista keskustelevia sellaisesta asiasta kuin realiteetit, Aselain se AINOA ja OIKEA tarkoitus on unohdettu täysin... Tämän hetkinen tilanne on se että nykyinen aselaki on luonut kysyntää johon ei vastata laillisilla markkinoilla. Kun näin käy usein kysyntä siirtyy pimeille markkinoille, Kun taas näin käy niin ammattirikolliset joko tuottavat, varastavat tai salakuljettavat tuliaseita suomeen. Ajan myötä rikollisuus kasvaa hallitsemattomasti koska sitä rahoitetaan, ja yleinen turvallisuus heikkenee huomattavasti -Järjestäytynyt rikollisuus EI kysy todistusta mielenterveydestä eikä lue lakia että mitä saa ja mitä ei saa myydä. Kun näin käy useilla ihmisillä on tuliaseita MUTTA ei tiedetä kenellä. Näin kontrassina otan mauttoman asian puheeksi joka aiheutti tämän koko tilanteen, eli koulusurmat; heikkohermoiset hypätkää tämän osan yli. Pääasiassa ampujat ovat käyttäneet pieniä kalibereita, eli tarkemmin sanoen .22lr pienoiskiväärin kaliberia joka vastaa ilmakivääriä. Lipas kapasiteetit ja patruunan balistiset tehot ovat olleen hyvin alhaisia. Näin yleisesti sanottuna .22lr ei tapa ellei se osu päähän, jos näin käy, patruunan tappavuus perustuu siihen että se "kimpoaa" kallon seinämistä lävistäen aivomassaa useasti. Ulostulo aukko on kuitenkin vain noin patruunan halkaisia, eli ammutun on hyvin helppo selvitä vammoistaan koska massiivista verenvuotoa ei todennäköisesti synny. Patruunan tappavuutta ei voi vähätellä, mutta verrattaessa esim. 9mm parabellum tai .45 ACP patruunaan, kyseessä on lelu. Nykyinen trendi pimeillä markkinoilla on 7.62×39mm AKM sotilaskivääri, Näitä aseita on erittäin helppo valmistaa missä tahansa nyrkkipajassa ja ne ovat käytännössä aina sarjatuli aseita joiden lipas-kapasiteetti on 30, tai rumpulippailla 70. Näin kontrassina niille jotka eivät ole asepalvelusta käyneet; Kyseisen luodin ulostuloaukko on ison miehen nyrkin kokoinen ja syvyinen, Yksi osuma minne tahansa ruumiin osaan on tappava yksinkertaisesti osumasta aiheutuvan massiivisen verenvuodon vuoksi. Halvimmillaan kyseiset aseet myydään 200 euron hintaan(Venäjä). Ihmiset tulevat tekemään vääryyksiä myös tulevaisuudessa, siksi yhteiskunnassa on poliisi ja poliisilla on valmiusyksikkö joka vastaa terrori-tilanteisiin. "Lailliset" aseet ovat aivan samoja kuin "laittomatkin", ero niiden välillä on se että toinen on rekisterissä -Eli poliisi tietää että henkilö X omistaa aseen Y. Aseiden valmistaminen tai salakuljettaminen ei ole rakettitiedettä, joten jos vaihtoehtona on että joko poliisi tietää kenellä on aseita tai että poliisi ei tiedä kenellä on aseita, Kumpi olisi parempi yleisen turvallisuuden kannalta? Tämä siis jos unohdetaan minne raha menee varsinkin nykyisessä skeneariossa. Eli sama pähkinänkuoressa: TURVALLISUUDEN KANNALTA ON ERITTÄIN TÄRKEÄÄ TEHDÄ LAILLISEN ASEEN HANKINTA KANNATTAVAMMAKSI KUIN LAITTOMAN ASEEN HANKINTA. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Aseiden totaalikiellon vastustaminen" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1967 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
705 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
483 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.