Ahveniston moottoriradan toiminta jatkuttava
Ahveniston kävijä Vieras |
/ #22 Pelastetaan?05.01.2011 23:03"Oikeus kumosi Ahveniston moottoriradan lupaehdot STT 29.12 2010 11:16:55 Ahveniston moottoriradan ympäristöhaittoja ei ole Vaasan hallinto-oikeuden mielestä selvitetty kylliksi. Hallinto-oikeus kumosi tänään Hämeenlinnan ympäristö- ja rakennuslautakunnan luparatkaisun. Sekä melua että ykkösluokan pohjavesialueen ja rauhoitettujen kasvien suojelua on pohdittava tarkemmin." Moottoriradan toiminta saattaa voida jatkua, jos asiat hoidetaan kuntoon. Aivan keskeinen asia on melu. Oikeus totesi mm. "Ajotoiminnasta aiheutuva melu on häiritsevää ja toiminnan luonteesta johtuen vaihtelevaa. Tämän vuoksi moottoriratojen meluhaittoja arvioitaessa on otettava huomioon ajomelun ja muun toiminnan aiheuttaman melun keskiääni eli ekvivalenttitason (LAeq) lisäksi ajomelusta aiheutuva enimmäismelutaso (LAFMax). Oikeuskäytännössä moottoriratojen enimmäismelutasona on yleisesti sovellettu asuntoalueilla 60 dB:n (LAFMax) ja loma-asutus- sekä ulkoilu- ja virkistysalueilla 55 dB:n (LAFMax) enimmäismelutasoa." "Ympäristölupahakemukseen liitettyjen meluselvitysten mukaan radan toiminnasta aiheutuu asutusalueilla sovellettavien enimmäismelun ja keskiäänentason raja-arvojen huomattavia ylityksiä." Huomattavia ylityksiä oli myös ulkoilualueella. Merkittävää on, että radan vieressä (lähimmillään 40 m!) on myös luonnonsuojelualue. Tuo melu on melkoinen ongelma. Voidaanko sitä saada vähemmäksi? Aika vaikeaa se taitaa olla. vaihtoehtona saattaa olla melupäivien rankka vähentäminen tai jopa kovaäänisen toiminnan lopettaminen radalla. Kaiken kaikkiaan moottorirata keskellä kaupunkia ja luonnonsuojelualueen kupeessa ei ole tämän päivän kriteerien mukaan kovin fiksu ratkaisu. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Ahveniston moottoriradan toiminta jatkuttava" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2041 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18213 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
465 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1971 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1324 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6424 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10504 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1475 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.