Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Vieras |
/ #1620 Re: 1617 lisättäköön15.11.2012 14:58Alla pöytäkirja Vapeoplan kokouksessa jossa päätettiin salaisen lausunnon kohtalosta (LIITE 5 SALAINEN). Ennakkotieto näyttäisi pitäneen täysin paikkaansa. Salaiseen Asiaan paremmin perehtymistä vastustivat seuraavat. Päivi Hällfors Anders Lindberg Jaakko Perttu Mikael Rönnkvist Tiina Mäki Risto Hankosaari Paremman tiedon hankintaa kannattivat äänestyksessä Tytti Hyttilä-Huhta Heli Koskinen Juha Silander Aino Siltanen
Selvityspyyntö musiikkiluokkien toimintaa koskevaan kanteluun
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta 7.11.2012 § 82
Koulutoimenjohtaja Juha-Pekka Lehmus juha-pekka.lehmus(at)vaasa.fi puh. 325 3206
Aluehallintovirasto on pyytänyt varhaiskasvatus- perusopetuslautakuntaa antamaan lausunnon musiikkiluokkien toiminnasta tehdyn kantelun johdosta.
Kantelun sisältö koskee Onkilahden koulun opetusjärjestelyitä keväällä 2012. Kantelija haluaa nostaa esille myös oppilaiden arvostelussa havaitsemansa puutteet ja opetussuunnitelmien kehittämistä koskevat epäkohdat.
Kasvatus- ja opetusvirasto on valmistellut kantelun johdosta lausunnot toimitettavaksi aluehallintovirastolle. Viranhaltijoitten antamat lausunnot toimitetaan esityslistan liitteenä jäsenille. LIITE 5 SALAINEN. Aluehallintovirasto pyytää luettavaksi myös Onkilahden koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman lukuvuodelta 2011 – 2012. Nämä asiakirjat ovat lautakunnan jäsenten nähtävillä kokouksessa.
Koulutoimenjohtaja J-P L
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta hyväksyy viranhaltijoitten antamat lausunnot lausuntonaan asiassa ja ne toimitetaan muun pyydetyn aineiston kanssa aluehallintovirastoon määräaikaan mennessä.
Päätös Aino Siltanen esitti Tytti Hyttilä-Huhdan kannattamana, että lausuntoja pyydetään myös seuraavilta henkilöiltä Pia Mäenpää ja Anne Tienhaara.
Esittelijän esitystä kannatettiin seuraavasti:
Päivi Hällfors Anders Lindberg Jaakko Perttu Mikael Rönnkvist Tiina Mäki Risto Hankosaari
Aino Siltasen esitystä kannatettiin seuraavasti:
Tytti Hyttilä-Huhta Heli Koskinen Juha Silander Aino Siltanen
Näin ollen äänin 6-4 esittelijän esitys tuli hyväksytyksi.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2025 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1017 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18186 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
437 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1946 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1317 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12810 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6412 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
102 Luotu: 16.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
480 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10495 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024